Etsi

Tähh?



Tänään sain ahaa-elämyksen! Juu, kyllä vaan!

Olin vähän aikaa sitten seuraamassa Pietin kurssia, ja hän sanoo koko ajan, että älä puhu, anna hevosen lukea kehonkieltäsi. Sitten facessa seuraamani Anna Marciniak postasi samasta aiheesta. Hän vertasi puhetta ja maiskuttelua sirkkojen taustahälyyn :) Ja viimeksi, olin kuuntelemassa Tuire Kaimion luentoa. Tuikku puhui avuista, kuinka ne voivat peittää toisiaan....



Kehonkieli on hiljaista (juujuuu Piet). Voisi sanoa, että siinä on kaksi selkeää suurta apukokonaisuutta, vetävät ja työntävät. Jos toivon hevosen tulevan lähemmäs, tehtävä tilaa, jonka hevonen voi täyttää. Ja päinvastoin, jos haluan hevosen kauemmaksi, minun on työnnettävä omalla energiakentälläni hevosen energiakenttää poispäin.

Ja ei energiaa = ei liikettä.


Energiakentät voisi kuvitella vaikka kahdeksi ameebaksi, jotka ovat reunoistaan koko ajan kosketuksissa, eikä tyhjää tilaa niiden välillä ole olemassa. Sama toimii myös hevosen energiakentän ja ihmisen energiakentän välillä. Tietoisena apuna työntämistä ja vetämistä (laajenemista ja supistumista), voi käyttää niin maastatyöskentelyssä kuin ratsastuksessa, kunhan vain huolehtii aina myötäämisestä, kun hevo tekee pyydetyllä tavalla.


Samoin apuna voi käyttää tyhjän tilan luomista, jonka hevonen täyttää. Siis ihan konkreettisesti vaikka väistössä liikkeen suuntaan on vapautettava tilaa avaamalla lonkkaa/jalkaa/kättä liikkeen tahdissa.


Entä sitten puhe, sanat, maiskutus?

Tuikun sanat saivat minut miettimään. On totta, että hevonen voi oppia ymmärtämään usean, jopa sadan, sanan merkityksen. Käytän itse ainakin käyntiä/ravi/laukka/seis/odota/hyvä - sanoja, ja olen varma, että heppa ymmärtää. Tärkää sanojen käytössä on, että tiedostaa äänen olevan myös apu. Ja vanhoja ja uudempiakin mestareita myötäillen, yksi apu kerrallaan.


Jaa miksi?

Koska avut peittävät toisiaan. Niih, jos toivon selkeyttä ja oppimisen helppoutta, pitää olla selkeä ja helppo. Mitä hevonen ymmärtää, jos samanaikaisesti pyydän pohkeella ja vedän ohjista?

No tää oli helppo:)


Mutta jos samanaikaisesti pyydän pohkeella ja maiskutan? Kumpaan apuun hevonen vastaa? Onko ne opetettu sille erikseen? Juu, kyllä myönnän, minun tulee maiskuteltua edelleen hevoselle, vaikka olen jo kauan yrittänyt oppia pois tavasta.


Mutta varmasti en ole opettanut hepalle maiskutuksesta mitään. Ehkä se yhdistää sen eteenpäin menemiseen, mutta en voi olla varma. Jos se ei ole varma, ja kun avut yhtä aikaa tullessaan peittävät toinen toisiaan, niiden merkitys hämärtyy.


Jossain tilanteessa ei edes sovi maiskuttaa (vaikka kouluradalla). Onko silloin varma, että hevo vastaa pohkeeseen edelleen kevyesti? Vai onko se ymmärtänyt pohje = jalka paukuttaa+suu maiskuttaa+ istunta jynkyttää+käsi vetää taakse? Vähän sama kuin että Pipsa(koira) luulisi, että sen nimi on tänneperkele.... noh vähän kärjistin....


Maiskuttamista tulee vaan käytettyä niin monessa tilanteessa, että ehkä senkin merkitys olisi näppärää opettaa hevoselle. Että siitä tulisi vähän kuin suullinen "lisää liikettä". Silloin sitten sitäkin pitäisi käyttää erillään, ei päällekäin jonkin muun avun kanssa.


uuuh - yksinkertaisena on helppo olla, ei rasitu polla....

Kehonkieli, painoavut, jalka, käsi, käden jatke raippa, ääni. Yksikertaista, selkeää ja hevosellekin ymmärrettävää tapaa toimia täytyy ajatella, harjoitella ja ajatella ja harjoitella, yhä uudestaan. Ettei tulisi sekamalskaa, jossa mikään ei enää merkitse mitään.

Kyllä se siitä, yksi asia - apu - kerrallaan!


lähetetty 2.11.2018



©Päivi Peusa, Emohanhentie 28, 04370 Tuusula, kaikki oikeudet pidätetään, created with Wix.com