Etsi

Sisäinen voima


Taivaalta vihmoo räntää, sateisen kesän jälkeinen sateinen syksy on muuttanut hevosten tarhat liejuksi, kahdella hoitohepalla hoidellaan kaviopaiseita.... Joka syksy kysyn itseltäni samoja kysymyksiä - mitä järkeä? miksi jatkan? kuinka jaksan? Taidan olla Hevosihminen, kummallinen örkki, joka vaan rämpii ja tekee.

Mitä se sisäinen voima tarkoittaa?


Henkinen kestävyys ja jousto, stressinsieto, pitkäjänteisyys, itsepäisyys, sinnikkyys voisivat olla mentaalisia ominaisuuksia. Toisaalta voima on myös ihan fyysistä, omasta keskustasta lähtevää energiaa. Kumpaakin voi harjoittaa ja harjoituksen kautta oppia käyttämään. Kieltäydyn olemasta vain "tämmöinen ihminen", "saanut tällaisia kortteja" tai jotain muuta soopaa. Ihan kuten olen oppinut lukemaan, voin oppia harjoittamaan mieleni voimaa ja kehoni voimaa. Myös sinä voit!


Vanha kiinalainen tarina kertoo kahdesta kulkijasta. Toinen on tuulen ahavoima, jäntevä ja auringon ruskeaksi paahtama vanhus, toinen hyvästä kunnostaan ja uljaista vaatteistaan ylpeä nuori mies. He tapaavat matkalla kohti suurta kaupunkia. Matka on pitkä ja tie armoton. Ruoka käy vähiin eikä kahtena viimeisenä päivänä ole enää syötäväksi kuin muutama kuivunut leivänpala. Sitkeästi he kuitenkin jatkavat matkaa ja lopulta saapuvat kaupunkiin.

Iso kaupunki on täynnä elämää. Ihmisiä ja eläimiä kadut täynnään, kauppoja, pajoja, pesuloita ja ruokakärryjä. Vatsassa kurnii, kun nälkäiset kulkijat tuntevat ihanan paistetun riisin tuoksun nenässään. Kadun toisella puolen myydään herkullista ruokaa. Hetkeäkään epäröimättä vanhus lähtee ylittämään katua, mutta nuori mies empii. Yöllinen sade ja kaupungin vilkas liikenne ovat muuttaneet kadun paksuksi mutavelliksi. Nuori mies hypistelee loistavia vaatteitaan - kuinka surkeasti ne tulevat pilaantumaan. Hän kääntyy pois, ja huimaava nälkä sisällään harhailee etsimään parempaa ruokapaikkaa.

Vanhus sensijaan on jo kahlannut läpi mudan, putsaa itsensä, ostaa kupillisen tuoksuvaa riisiä ja syö vatsansa täyteen. Tyytyväisesti murahtaen hän kääntää kasvonsa auringon lämpöön ja lepää.



Ajattelen usein tätä tarinaa, kerroin sen nytkin.  Elämässä tulee vastaa hetkiä, jolloin vain on kahlattava läpi mudan - joskus ihan fyysisestikin. Minua on auttanut kärsivällisyyden opettelu, ihana mies, hevoset ja muut eläimet, ystävät, kivat asiakkaat.

Joskus aiemmin surkuttelin Suomen säätä ja valitin olosuhteista - mutta voinko muuttaa sadetta? Mitä voin tehdä, on parantaa tarhojen hiekkapatjoja, siispä tilasin hiekkaa! Aiemmin kenttä meni huonoon kuntoo syksyisin, mutta remontin jälkeen se on tälläkin hetkellä tosi hyvä!


Otin myös kierroksia hevosten loimien näpräämisestä kohmeisin sormin aamukoomassa - noh olen opettanut kaikki hevoset "sukeltamaan" loimiinsa, mahavyöt vain kiinni ja menoksi! Ja vaikka ulkona on märkää, hevoset tulevat yöksi sisään kuiviin karsinoihinsa. Yritän hyväksyä asiat, joita en voi tai pysty muuttamaan. Ja yritän tehdä asioita, joita voin ja täytyy.


Sitten saan iloa koiran lämpimästä kuonosta jalkojen päällä, hevosen ystävällisestä hörähdyksestä, höpsöstä miehestä ja valkosuklaamoussen opettelusta. En ole löytänyt mitään suurta viisauden lähdettä vaan pieniä asioita joita jokaisella on jokaisen elämässä jokaisessa päivässä. Ihan itse voin valita sen mitä ajattelen ja valita mitkä teot auttavat konkreettisesti kohti huomista.


Lopuksi vähän huumoria? vai kauhua? No yksi aamu seisoin siel mudassa sulkemassa väliporttia, kun jokin the Thing tarttui saappaaseen... yritin ottaa askeleen, mutta ei, the Thing ei luovuttanut. Kellahdin selälleni hetteikköön. Hetki pysähtyi, ja tunsin kuinka aloin hiljalleen vajota... Pitääks mun upottaa kädetkin tuonne jotta pääsen ylös? EI, sätkyttelin itseni kuivalle maalle, kömmin ylös ja soitin Jukan sisältä suihkuttamaan viiden sentin kurakuorrutuksen pois. Onneksi nimittäin vesiletku on edelleen sulana, voip tätä tätiäkin esipestä tarvittaessa :)

©Päivi Peusa, Emohanhentie 28, 04370 Tuusula, kaikki oikeudet pidätetään, created with Wix.com