top of page
Etsi

Sisäisen maailman kynnyksellä

Susan Fayn oppi herättää ajatuksia! Suunnilleen kaksi vuotta sitten havahduin tähän mahdollisuuteen, siirtymiseen yhä lähemmäs mielen tason tietoista yhteyttä hevosten kanssa.



Oon alkanut etsiä hevosen kanssa kontaktia, joka ei aiheuta liikaa jännittymistä - ei innokasta odotusta eikä epäluuloista vastustusta eikä myöskään hevosen sulkeutumista. Ajattelen pehmeyttä, neutraalia uteliaisuutta meissä molemmissa. Kontaktilla tarkoitan ihan jo mielen tason yhteyttä ennen fyysistä kosketusta.


Susan Fay puhuu esimerkin antamisesta. Mutta miten itse oon oppinut yhteyden ihan jo ihmisten välillä? Jäykistynkö vanhempien komentaessa, opettajan kuulustelussa, autokoulun inssissä, miehen opastaessa oikeaa ajotapaa pelkääjän paikalta? Entä ratsikoulun opettajan karjaistessa - osasto, huomio! Keho on automatisoitunut jännittymään niin monessa tilanteessa.


Muistan hyvin, kun kerran olin Alexander-tekniikkakurssilla (ratsastajille). Se olikin silmiä avaava kokemus. Sillä opettajan avatessa suunsa kehoni automaattinen jännittyminen siirtyy tietty hevoseen, joka ei voi yhtään ymmärtää, mitä tapahtuu. Paitsi, että ratsastaja äkkiä syystä X?? jännittyy. Avut joutuvat välittymään sitten tän mielen tason jännityksen läpi. Puhumattakaan lihasten jännittymisestä.

Oon harjoitellut paljon kehon rentouttamista ja vakautta, mutta en ollut ajatellut, että kuinka paljon mielen aiheuttamat automaatiot vaikuttavat.


Onneksi myös mielen jännittymiseen voi vaikuttaa. Ja paljon apuja saa myötätuntoiselta tarkkavaistoiselta opettajalta. Vuorovaikutus hevosen, ratsastajan ja opettajan välillä on kolmen kauppaa, kaikki vaikuttavat toisiinsa.


------------------------------------------------------------------



Nyt kun harjoittelen energian tunnustelemista, on ollut tärkeää kokea, miltä myötätuntoinen yhteyden luominen itsessä tuntuu. Enkä tarkoita suuria tunteita, vaan yhdessä olemista, yhdessä tekemistä. Miltä toisen ihmisen mieli ja ajatus minussa tuntuu.


Miten osaan sanoa hevoselle "hei" ilman jatko-odotuksia, antaa arvon yhteiselle hetkelle, keskustelun avaukselle? Osaanko olla itse pehmeä ja avoin, nähdä ja toisen senhetkinen oleminen. Toki keskustelu voi sitten jatkua, mutta ei välttämättä.

Toistan itseäni, mutta oon usein ajatellut: "Liian voimakas päämäärän asettaminen saa meidät unohtamaan hetken, josta kaikki alkaa."


Entä sitten hevonen, sekin on luultavasti oppinut ihmisen läheisyyden tarkoittavan yleensä jonkun sortin toimintaa. Kuinka paljon hevonen tarvii aikaa oppiakseen luopumaan vaatimuksen odotuksesta, alkaa luottaa, alkaa pehmetä ihmiselle? Oppiminen vie sen ajan, minkä se vie, maltanko itse odottaa?


Ystävä kertoi ihanasti lapsensa puuhista hevosen kanssa. Ehkä pienen lapsen vilpittömyys on jotain, joka tuntuu hevosesta luontevalta tavalta olla? Lapsen, joka ei vielä ole oppinut aikuisten tavoille. Hmmm... täytyy miettiä lisää...


terkuin Päivi

lähetetty 18.10.2023

Comments


bottom of page