Etsi

Työkaluista

Päivitetty: 12. heinäk.

Puuseppä tarvitsee erilaisia työkaluja, kun haluaa tehdä vaikkapa tuolin. Saha, vasara, pora, taltta, höylä, hiomapaperi tulee nyt ensinnä mieleen, vaikka toki ammattilainen osaa heti sanoa vaikka kuinka monta lisää. Pelkät työkalut eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan taitoa ja näkemystä käyttää niitä, jotta tuolista tulee kaunis ja kestävä. Eikä taitoa opi kuin harjoittelemalla eikä näkemystä saa kuin katsomalla ja kokeilemalla yhä uusia tuoleja. Miten tämä on tehty, miltä se näyttää ja miltä siinä tuntuu istua?


Kansatieteelliset kokoelmat, K7603, kuva Matti Kilponen, 2021



Ihan samoin taitaa olla hevosten kanssa. Meillä on käytössä todella paljon työkaluja. Tavalliseen jokapäiväiseen elämään kuuluu jo erilaisten paineiden käyttö. Riimu päähän ja hevosta pyydetään seuraamaan, väistämään, peruuttamaan, kääntymään oikealle ja vasemmalle.


Voima millä painetta käytetään on yksi tärkeä työkalu. Sitä voi sanoa myös energiaksi. Pienin mahdollinen voima on intentio. Mistä tullaan siihen, että jo ihmisen oma keho, ajattelu ja asenne on työkalu. Kuten myös tunteet.


Hevonen on mestari lukemaan kehonkieltä, niinhän hevoset keskenäänkin kommunikoivat.

Ja samalla hevonen hahmottaa todella hyvin liikkeen suunnat. Maastakäsin työskennellessä yksi työkalu on liikkeen suunta. Samoin on ihmisen paikka tilassa suhteessa hevoseen.

Onko ovi auki? Onko hevosella omasta mielestään tilaa liikkua?

Piet ja Napu


Ratsastaessa työkaluja ovat mm. oman kehon liike hengittämisestä, minimaalisista painonsiirroista jalan ja käden käyttöön. Ohjat auttavat suunnan löytymisessä ja kuolain (taitavissa käsissä) rentouttaa hevosen suun, ja sitä kautta koko hevosen on mahdollista liikkua rentona.


Hevosen kanssa ei vielä riitä, että ihminen osaa käyttää työkaluja, myös hevosen on ymmärrettävä niiden merkitys. Mukaan tulevat taas uudet työkalut; oppimisen ymmärtäminen, palkitseminen, tauottaminen, hevosen tunnetilan havainnointi ja muokkaaminen.


Jotkut työkaluista on napattu hevosten laumakäyttäytymisestä, toiset ovat keinotekoisempia. Oikeastaan lähteellä ei ole väliä, hevosen on jokatapauksessa opittava ymmärtämään työkalun merkitys ihmisen käyttämänä Esim. jostain luin, että länkkähevoselle oli opetettu: yksi napaus jalalla=käynti, kaksi=ravi ja kolme=laukka. Tai vaikka klikkeri, se on täysin keinotekoinen mutta supertehokas, kunhan hevonen oppii sen merkityksen.


Työkaluja on valtavan paljon, ja jokainen valitsee oman pakkinsa ja luo myös omia työkaluja.

Itseasiassa, tapamme ajatella ja toimia tekee meistä omia itsejämme. Työkalujen valinnoilla luomme oman, ainutkertaisen todellisuutemme.

Enkä voi oikeastaan edes arvostella toisten työkaluja, jotkut ovat vain olla erilasia kuin omani. Mukavia tuoleja on vaikka kuinka paljon!

Voin pysyä vahvana omassa näkemyksessä ja samalla oppia lisää. Minulle on tärkeää, millä etiikalla työkaluja käytetään. Pyritäänkö eteenpäin positiivisuuden vai kieltojen kautta? Ainoastaan hevosen mielipide ratkaisee. Tuntuuko siitä tekeminen hyvältä vai ei?

Tuleeko siitä orja vai ystävä?


Pietin kurssien innoittamana päätin tarjota kohtapuolin picadero-työskentelyn tekniikkapäivän. Käydään läpi muutama työkalu, ja niiden käyttö picaderossa. Pysykääs kuulolla!


lähetetty 11.7.2022