Ajatuksia oppimisesta

Roomaan vie monta tietä, joitain kurapolkuja kieltäydyn kahlaamasta mutta jotkut smuutimmat reitit herättelevät ajattelemaan. Nyt kävi niin....

Katsoin hevoskoulutusdemon, jossa puhuttiin hetki positiivisesta psykologiasta, positiivisen psykologian kokeista ihmislapsilla. Että yrittäminen ja tehtävässä pinnistely (tuloksesta viis) oli lapsille palkitsevampaa kuin helposti onnistuminen. Tyyliin "yrititpä hienosti" versus "no kymppi tuli".

Luin myös vanhainkodista, jossa vanhusten osallistaminen sai aikaan virkeämpää väkeä kuin valmiiksi tuotetut palvelut. Oli hauskempaa leipoa ne piparit yhdessä kuin vain tulla kekkereihin syömään.

Tunnen urheiluhulluja ihmisiä, jotka ovat kirjaimellisesti rikkoneet kehonsa, kun on vaan niin kiva juosta/nostaa/treenata.

Jäin kovasti miettimään, että miten tämä ajatus on muunnettavissa hevosen kanssa työskentelyyn? Vai onko?

Onko hevosilla noin keskenään ollessaan pinnistelyä? Nauttivatko ne fyysisestä suorittamisesta? Toki hevosen leikkivät, sehän on fyysistä ja hauskaa. Kokevat iloa tavatessaan vanhoja tuttuja tai innostusta päästessään tuttuihin paikkoihin. Ne ovat uteliaita ja tutkivat ja kokeilevat asioita. Ne etsivät ruokaa loputtomasti vaeltaen. Ne lepäävät yhdessä - no siihen ei kyllä pinnistely sovi. Mutta seksiin kyllä. Orit vahtivat ja paimentavat laumaansa, onko se enemmänkin turvassa pitämistä. Orit voivat myös tapella asemastaan laumassa, ja varsalliset tammat voivat olla väsyneitä. Huoltaminen on uuvuttavaa.

Mutta onko kaikki tämä nautinnollista ja palkitsevaa, vai vain hevosen elämää, johon ilman muuta kuuluu myös hyvän olon hetkiä? En tiedä.

Hevos/ihmiskonteksissa on myös mukana fyysisyys, hevosta yleensä pyydetään tekemään ihmisen päättämiä asioita.

Jotkut pyydetyt asiat voivat olla henkisesti vaativia, nuoren hevosen voi olla aluksi vaikea vaikkapa rauhoittua ja odottaa. Jotkut taas koettelevat kehoa, esim. jäykkä keho ei niin vaan ala vertyä, etenkään jos syy on kivun tunne.

Ihmisen kanssa on kyse ihmisen tarpeesta. Hevosen on hyvä osata rauhoittua, silloin sen kanssa ihmisen on helpompi olla. Ehkä hevonen muuten vaan painisi kavereidensa kanssa... Hevosen on hyvä olla notkea ja vireä, silloin sen on helpompi toteuttaa ihmisen pyytämät tehtävät. Ehkä se muuten vaan torkkuisi ruoka-aikaa odotellen...

R+ kouluttamisen tavoite on käsittääkseni, että namittamista voi vähentää, koska tekemiseen pääseminen itsessään alkaa tuntua palkitsevalta. Tätä unelmatilannetta on kuitenkin rakennettu loogisesti ja aloitettu tiheällä palkkavaiheella.

Uuden oppiminen tapahtuu menemällä hieman epämukavuusalueelle. Mitä jos ihmisen pyytämä tekeminen alkaa tuntua henkisesti tai fyysisesti hankalalta ja hevonen alkaa näyttää rauhoittavia eleitä tai konfliktikäytöstä. Kuinka kauan voi jatkaa, oman tarpeemme nimissä? Aikamoinen vastuu eikä sopivan tasapainon löytäminen ole helppoa.

Sain ajattelun aihetta. Kiitos! Missä hevosmaailma menee? Mitä me ihmiset tavoittelemme hevosen avulla? Mitä hevosen hyvinvointi tarkoittaa ihan käytännössä? Oon tainut olla jo niin kauan omassa kuplassa, että kaikki äheltäminen hämmästyttää minua. Olenko todellisuudesta vieraantunut vai vaan löytänyt pikku palan omaa totuutta?

terkkuja täältä ajatusten seasta

Päivi

9.8.2026