Onko sinulla siljaserenade? Tarkoitan siis iso hevonen, joka aina kuolaimia tai muitakin päävehkeitä laittaessa nostaa nokkansa sinne kuuhun. Ja tietty, tottahan pienemmätkin tämän ikävän tavan oppivat. Joudutko jo ennen ratsastuksen alkua taisteluun hevosen kanssa, josta kumpikin pahoittaa mielensä? Nyt kerron helpon tavan ratkaista tällaista ristiriitatilannetta, ja saada hevonen haluamaan ne kuolaimet suuhunsa.
Hevostaitokouluttajana heti mieleen nousee kysymys, että miksi hevonen vastustelee? Eikö se ymmärrä, vai onko kuolainten tai riimun kanssa sattunut joskus jotain hevosen mielestä ikävää? Onko kuolain sopiva juuri tämän hevosen suussa? Ja hevosethan myös leikkivät keskenään napsimalla toistensa poskia ja turpaa, kokeeko se päähän koskemisen jonain leikkiin haastamisena?
Hevoselle pää on niin kovin herkkä paikka. Ihan kahdestakin syystä; siinä on vähän lihasmassaa ja paljon hermotusta ja toisekseen hevonen pakoeläimenä tarvii koko ajan herkkiä aistejaan, näkö, kuuloa, tunto, haju- ja makuaistia. Vähänkin pelottavasssa tilanteessa hevonen nostaa päänsä aistiakseen vaaraa ja sen adrenaliinin tuotanto kohoaa. Meille ihmisille on helppoa tunnistaa kiihtynyt hevonen versus rauhallinen hevonen - vain se rauhallinen voi laskea päänsä alas ja jäädä syömään.
Ihan varsa ei tietenkään ymmärrä päävehkeistä, ensin siis riimusta, yhtään mitään. Varsan omistaja tekee kaikille valtavan palveluksen, jos opettaa hevosen jo pienenä laittamaan päänsä kauniisti riimuun ja odottamaan, että se otetaan yhtä kauniisti pois. Tämä on myös kuolainharjoitusten kohta yksi. Kaikilla ei ole onnea, varsinkin ulkomailta tuotuja "pikakoulutettuja" hevosia ei välttämättä ole mitenkään järjestelmällisesti opetettu, silti ne oppivat koko ajan kokemastaan, ja tämmöisen hevosen kanssa muutamat ikävät kokemukset saattavat tuhota hevosen pienenkin orastavan luottamuksen.
Sillä juuri luottamusta hevonen osoittaa antaessaan päänsä ihmisen käsiin.
Se luottamus on kohdattava kunnioittaen ja pään alueen supersensitiivisyys kannattaa pitää mielessä. Etenkin riimua tai suitsia pois ottaessa kannattaa hevosen korvia kohdella rauhallisesti ja vakaasti, eivätkä kuolaimet saa kolista hampaissa. Ennen harjoittelun aloittamista on myös tsekattava, että pään harjaus ja koskeminen yleensä on hevoselle ok ja että se osaa myödätä pään alueen paineelle, sen hampaat ovat ok ja makupalan ottaminen on ok.
Videolta voit tarkkailla harjoituksen vaiheita pääpiirteittäin (käytän porkkanan palaa, mutta en äänimerkkiä). Hevoselle tarjotaan nami VAIN riimua/kuolaimia laitettaessa, ei muuten. Tällä tavoin jo riimun/kuolainten näkeminen muodostuu hevoselle vihjeeksi mukavasta asiasta.
Aloitan harjoituksen riimun kanssa hevosen pään laskemisella. Eli yksinkertaisesti porkkanan pala kämmenelle ja tarjoan sen hevoselle edestä alhaalta. Kun pään laskeminen sujuu rauhassa, lisään porkkanakäteen riimun, niin että hevonen saa vähän tonkia sitä porkkanaa riimun seasta. Nehän ovat loputtoman uteliaita. Edelleen kaikki tapahtuu siellä edessä alhaalla.
Seuraavaksi laitan riimun oikeaan asentoon ja hevonen ottaa porkkanan riimun nenäosan läpi. Kun se on ottanut porkkanan, lasken riimun rauhassa pois (alaspäin). Ketjuun lisätään riimun pujottaminen paikalleen korvien taakse. Tärkeää on että nyt kun riimu laitetaan ja otetaan pois, korvat eivät saa jäädä jumiin. Porkkana tulee edelleen vain riimua laittaessa, EI pois otettaessa.
Noniin, tämähän sujuu, siis sitten sama kuolainten kanssa. Teen siis niin, että tarjoan kuolaimet ja porkkanan samaan aikaan. Etenkin kuolainten kanssa suitsien poisottaminen on tehtävä huolellisesti, kuolaimet eivät saa kolkata hampaisiin, se tuntuu ikävältä ja voi pelottaa hevosta, eivätkä korvat saa jäädä jumiin. Riimun poisottamisessa minusta on tärkeää pyytää hevosta aina hieman asettumaan itseäni kohden, silloin etenkin tarhassa hevosen huomio on minussa, eikä jo kaikessa muussa, kuten kavereissa tai ruohossa. Tämä on ihan hyvä turvallisuusbonus.
Namikoulutuksessa yleensä pyritään siihen, että kun asia on opittu, namia ei enää tarvita. Näin teen riimun kanssa. Kuolaimet ovat minusta senverran epämiellyttävä asia hevosen suussa, että liitän niihin yleensä aina namin.
Mikä sitten voi mennä pieleen? Yksi ratkaiseva pointti on pyytää alunalkaen päätä tarpeeksi alas. Joskus hevonen hiukan nostaa päätään siinä riimua/kuolaimia laittaessa. Jos alkutilanne on jo liian ylhäällä, pienikin pään liikkuminen ylöspäin hankaloittaa toimitusta heti. Täytyy myös muistaa, että hevonen oppii koko ajan. Jos se jo lähtökohtaisesti on ollut hiukka vastusteleva, tässä sille tarjoituu mahdollisuus oppia välttelemään riimua lisää.
Toinen asia on odottaminen. Ihminen odottaa, että hevonen laittaa päänsä siihen riimuun/ottaa ne kuolaimet. Joskus näkee kun kärsivällisyys loppuu, ja riimua aletaan väkin tunkea hevosen päähän tai kuolaimia suuhun. Väkisintekeminen on myös hevoselle mahdollisuus alkaa vastustella.
Ja sitten ovat vielä ne hevosmaailman älyköt, jotka kohta hoksaavat, että porkkanan voi napata ja jättää ne kuolaimet omaan arvoonsa. Tällaiset hevoset koettelevat myös kärsivällisyyttä ja haastavat ajattelemaan uusia ratkaisuja. Ei kannata luovuttaa, älykäs ja oma-alotteinen hevonen on aivan ihana, kunhan sen voittaa puolelleen viisaudella ja myötätunnolla, ei voimalla.
P.S. JOKANAISEN HEVOSTAITOJA - LIVE koulutukset alkavat kuolainosiolla
lähetetty 20.1.2018