top of page
Etsi

SUSAN FAY DEMO

  • Writer: Päivi Peusa
    Päivi Peusa
  • 11 minuuttia sitten
  • 2 min käytetty lukemiseen

Talvi on kulunut jäätiköllä - ihan fyysisellä, mutta myös jonkun sortin henkisellä uupumuksella. Onneksi siitä on nyt päästy! Kuinka kevät tuokaan energiaa.

I.H.AHAA ry on myös ollut toimessaan, saimme buukattua Susan Fayn vielä kerran Suomeen.



Miksi Susan Fay?

Mä olen "opiskellut" Susanin ajatuksia nyt neljän vuoden verran. Opiskelu menee suunnilleen näin: Ensin on suuri AHAA-elämys; juu näinhän sen pitääkin mennä, nou problem. Mä osaan, mä handlaan, helppoa. Sitten tulee aika, missä mitään ei tunnu tapahtuvan ja pinna alkaa mennä. Kuitenkin, hevonen tuntuu jotenkin vähän paremmalta, hyviä häivähdyksiä tavallisuuden seassa. Ja joku sanoo: "Miten se näyttääkin tykkäävän sun kanssa tekemisestä paljon enemmän." Saan taas voimaa jatkaa. Kestää nimittäin aikansa, että se suuri ajatus oikeasti on selkärangassa.


Ja se on ihmeellistä, että sitkeys muuttaa uuden ajatuksen tavaksi. Tapa ja rutiini muuttaa sitten hevosen mieltä, asennetta, joka näkyy yhteistyön laadussa.

Toinen kaveri sanoi, enhän mä ole tehnyt paljon mitään - mutta laadukas työ tuo hedelmää.


Kuten Susan sanoo, "This is the foundation before foundation."

Mikä tarkoittaa, että työ on hidasta, pienieleistä, vastavuoroista, syvällistä. Koska vasta ihmisen muuttuessa hevonen voi muuttua.


Ja mä olen muuttunut, ainakin Ainon mielestä. Aino huolestuu helposti ja joskus se on saattanut mennä aika tiloihin. Huolestumisen kynnys on kuitenkin laskenut ja se uskaltaa luottaa muhun enemmän. Yksikin päivä se vähän juoksenteli kentällä ja kamalan kiiman kourissa vahti (lue karjui) kavereilleen tarhassa.

Mutta se juoksi aina välillä mun luo, vähän kuin, että eks sä nyt tajua, ne on tuolla..... Säilytin oman rauhani, oman mielikuvani, empatian, ja lopulta Aino saattoi luopua kavereistaan ja liittyä mun ajatukseen. Tuntuipa hyvältä, Ainosta myös.

En todella voisi pakottaa hevosta olemaan huolestumatta, tuntemaan tunnetta, mutta voin auttaa sitä löytämään vähän enemmän itsevarmuutta selvitä meidän ihmisten maailman kotkotuksista.


Susanin DEMO on la 16.8.klo 14-17 ja ilmoittautuminen on AUKI!

Ilmoittaudu ihahaa.ry@gmail.com paikkoja on rajoitettu määrä.

Lisätietoa ja hinnat https://fb.me/e/7P79zQAAv


terkuin Päivi

10.5.2025





 
 
 

Comments


bottom of page