Etsi

Arsinoe 1996-2021

rakas tulihevoseni 1996-2021.



Tänä keväänä Nooke täytti 25 vuotta, Seurailin heppanmuorin elämää, talven jäljiltä siinä näkyi ensimmäisen kerran vähäisiä vanhuuden merkkejä. Liikkuminen ei aina ollut niin joustavaa, lihaksia oli pudonnut selästä, talvikarva ei alkanut vaihtumaan samaan tahtiin muiden kanssa.


Heppa kuitenkin söi hyvin, oli madotettu säännöllisesti ja hampaat tarkistettu ennen vuodenvaihdetta. Se oli edelleen omalla paikallaan laumassa, piti huolta ja vahvisti olemuksellaan turvallisuuden tunnetta. Oon aina sanonut, että Nooke on - oli - mun hevosista kaikkein järkevin, mitä se sitten tarkoittaakaan?




Toukokuussa hevoset pääsivät ekaa kertaa laitumelle. Mikä huumaava olotila! Hevoset kiitävät hetken ja iskevät sen jälkeen uuteen ruohoon kuin joka solu muistaisi arojen villit vapaat esiäidit.

Niin teki Nookekin, muiden mukana.




Yhtenä päivänä kuitenkin katsoin, että heppa käveli vähän jäykästi ja ajattelin antaa sen levätä muutaman yön yli pikkutarhassa muiden vieressä.

Aamulla, kun heinä oli syömättä, eläinlääkäri katsoi hampaat ja pudisti päätään.

Se oli Nooken viimeinen päivä tässä maailmassa.


Mitä voisin sanoa?

Kiitos, tuntuu kovin laimealta, kun ajattelen sitä kaikkea, mihin Nooke mun elämäni on vienyt. Tavallinen hevosharrastaja alkoi etsiä tietoa hevosista lajina, niiden käyttäytymisestä, ajattelusta, lisääntymisestä, managementista, kaikesta.


Ja kuinka ihmeellistä ja hienoa on ollut ymmärtää hevosten persoonallisuuksia ja sitä ainutkertaisuuden kokemusta, jota niiden läsnäolo tarjoaa. Löytää kehonkieli. Oppia oppimisesta ja opettamisesta. Saada mahdollisuus auttaa.


Nooken kuolema on yhden aikajanan päätös, yhden värin loppuminen tässä kirjavassa elämän räsymatossa. Siinä se on, sinne se jää, hehkumaan upeana ja omanlaisenaan.

Sanon kuitenkin, kiitos, tulihevoseni.