Tuntuu vaikealta kirjoittaa Ardasta, sillä en ole vielä ihan osanut päästää irti.
Tallin piha tuntuu autiolta, vaikka hevoset siellä höristen odottelevat aamuheiniään. Miten joku persoona voi olla niin valoisa, että juuri sen yhden valon sammuminen tuntuu pimeydeltä kaikista muista huolimatta?
Arda ei ollut kilpahevonen eikä minkään sortin työn tekijä. Sen olisi ehkä voinut pakottaa moneen, ja niin yhteistyöhaluisen hevosen kanssa se olisi luultavasti ollut helppoa, mutta....
Muutaman kerran näin sen ilmeen, kun asiat olivat menneet överiksi (koska toki joskus tuli mokailtua). Ardan pettymys, epäusko ja alistuminen tuntuivat niin pahalta nähdä, että etoi.
Tulin ihan supertarkaksi katsomaan ja kuuntelemaan sen mielipiteitä.
Sillä myös tunne, kun se ymmärsi, oli innolla mukana tai luottavaisena torkahti vierelle, välittyi voimallisesti. Arda tottavie näytti tunteensa. Ja opetti minulle niiden totuutta.
Nuorena Arda oli villi ja silti se tykkäsi ihmisisä. Kerron tarinan yhdestä tapauksesta.
No, Arda oli varmaan 2-vuotias. Se laidunsi emänsä ja siskonsa kanssa heinäkuun kuumassa auringossa alhaalla ruoholla. Kävelin pellon laitaan vilkaisemaan, mitä hepat puuhaavat. Muut söivät, mutta Arda oikein heittäytyi piehtaroimaan. Hämmästyin vähän, ja vielä enemmän, kun Arda ponkaisi ylös. Se huomasi minut ja laukkasi täyttä kiitoa laitumen poikki minua kohti ja ihan kohdalla käänsi peffansa ja alkoi pukkailla ja peruuttaa syliin.
Eihalvattu, mitämitä??
Kunnes huomasin ihan sen hännän tyveen kiinni pureutuneen valtavan paarman. Varsa ei ollut päässyt siitä irti edes piehtaroimalla. Jassoo, okei. Paarma oli niin iso etten iljennyt liiskata sitä paljain käsin. Otin jalastani puukengän ja mäiskäisin. Arda kääntyi katsomaan minua kuin helpottuneena ja lähti kaikessa rauhassa kävelemään takaisin muiden hevosten luo.
Sellainen se oli.
Hiljalleen löytyi yhteinen rauha, eikä valon eikä tulen tarvinnut sitä varten sammua.
J.R.R.Tolkien kertoo Maan synnystä jotenkin...
Alussa ainur - pyhät - soittivat suuren soiton, ja soitossa he saivat näyn. Vuoria, meriä, metsää ja tuulta ja aurinkoa. Näky tuli olevaksi ja sen sydämmeen laitettiin palamaan salainen tuli; se oli kaunis ja sen nimeksi tuli Arda, Maan valtakunta.
Ardan tuli sytytti monta muutakin sydäntä kuin omani. Oon niin kiitollinen tästä ihanasta hevosesta. Palaa nyt takaisin tuuleen, metsän tuoksuun ja tähtien loisteeseen, lempeään sateeseen ja hiljaisille niityille. Siellä moni jo odottaa. Kiitos.
Päivi
lähetetty 8.11.2023
Comments