Etsi

Hevonen ei anna tarhassa kiinni?

Joskus kuulen, että hevosta on vaikea saada kiinni tarhassa. Syitähän voi tietty olla monia; hevonen ei ole oppinut, että pään laittaminen riimuun olisi sille kannattavaa, se ehkä on oppinut, että kiinni antamisen jälkeen seuraa jotain einiin mukavaa, jne.

Yksi huomionarvoinen juttu on, miten ihminen lähestyy hevostaan.


villikoita ei niin vaan pyydystetä

Hevosen ja ihmisen välinen raja, henkilökohtainen tila, kunnioitus, on kaksisuuntaista vuorovaikutusta. Hevonen kunnioittaa minun tilaani ja vastavuoroisesti minä kunnioitan hevosen rajoja. Vaikkapa rapsutusta väistävä hevonen kertoo rajastaan.

Elikkä tarvittaessa hevonen jää henkilökohtaisen tilani ulkopuolelle, ja toisaalta minä en mene rapsuttelemaan tai paijailemaan hevosta, joka kertoo, ettei siitä pidä. Ja kiinnihän hevonen ei anna, jos kokee ihmisen lähestymisen ahdistavaksi.


Linda Kohanov antaa yksinkertaisen vastavuoroisen lähestymisperiaatteen:

"When you're approaching the horse, the horse sets the boundary. When the horse is approaching you, you must set the boundary."


Rajan asettaminen ja kuunteleminen on jatkuvaa vuorovaikutusta. Vaikka joutuisin syystä tai toisesta sanomaan hevoselle lujastikin, se ei tarkoita hevosen hylkäämistä, rankaisemista tai jahtaamista. Se tarkoittaa vain selkeyttä, omasta itsestä, omasta turvallisuudesta huolehtimista. Samalla, kun olen vahva itseäni varten, kerron myös hevoselle, että olen turvallinen sille, myötätuntoisena, vahvana ja pehmeänä.


Käytännössä:

1) Kun lähestyn hevosta, hevonen asettaa rajan.

Lähestyn rauhassa laajassa kaaressa etukautta kohti hevosen päätä ja samalla tarkkailen pieniäkin jännityksen merkkejä esim. hevonen kääntää päänsä pois, kääntää kaulansa poispäin, astuu taaksepäin, lakkaa hengittämästä, kiristyy, nostaa päänsä ylös, huiskii hännällään.


Hei ensimmäisestä reaktiosta pysähdyn, astun puoli askelta taaksepäin ja hengitän. Näin kerron hevoselle: "Hei, näen sun rajan ja kunnioitan sitä." En kuitenkaan hylkää hevosta (lähde pois), vaan pysyn vuorovaikutuksessa, jään odottamaan hevosen vastausta. Tarkkailen rauhoittumisen merkkejä - huokaisu, mussuttelu, korvan kääntäminen minulle, pään laskeminen jne.


Vasta silloin voin jatkaa lähestymistä. Ehkä hevonen näyttää rajansa uudestaan, jolloin edellinen toistuu. Tai sitten se kääntää minulle naamansa korvat hörössä ja lähtee tulemaan ystävällisesti luokse. Jos haluan sen tulevan, astun taas puoli askelta taakse ja jään odottamaan.



2) Hevonen siis lähestyy minua, joten on minun vastuullani asettaa oma rajani.

Päätän, saako hevonen tulla henkilökohtaiseen tilaani vai ei. No yleensä, jos kerran olen hakemassa hevosta tarhasta, niin hevonen saa toki tulla ja laittaa päänsä riimuun.

Tarhaujoilijan kanssa annan vielä porkkanan samalla, kun laitan riimun päähän. Ja sitten otan riimun pois ja toistan koko homman muutaman kerran.




Mutta joskus hevonen voi vaikka tarhaa siivotessa lähestyä "paimennusmielellä" pää alhaalla ja korvat luimussa. Enkä tosiaan halua, että hevonen paimentaa minua.


Oman tilan pitämistä voin ensin harjoitella vaikka kentällä, kun hevonen on vapaana. Kun hevonen lähestyy, astun puoli askelta sitä kohti ja samalla heilautan rauhallisesti edessäni raippaa kuin kellon viisaria välillä 5-7. Kun hevonen reagoi ja pysähtyy, se kertoo: "Näen sinut ja kunnioitan rajaasi". Silloin kehun hiljaa äänellä, huokaisen, odotan hetken, ja menen itse rauhallisesti hevosen luo ks. kohta 1).


Joskus taas 5-7 ei riitä, viisareihin tarvitaan lisää liikettä 3-9, sinnikkäästi, kunnes hevonen pysähtyy, mitä vaan, vaikka hyppien, mutta minun tilaani se ei saa tulla. Tarkoitus ei ole pelästyttää eikä rankaista hevosta, ja sopivan energian löytäminen riippuu yhtälailla hevosesta, ihmisestä kuin hetkestä.

Kuitenkin käynnissä on myös oppimisprosessi, ja ihan jo senkin takia hakusessa kannattaa olla aina pienin mahdollinen energia, selkeys toisessa vaakakupissa.

Ja vielä, kohteliaisuus kannustaa kohteliaaksi, myös hevos-ihmissuhteessa.


Eikä kannata huolestua hevosen suurestakaan reaktiosta, saanhan tärkeää informaatiota juuri tämän hetkisestä energian tarpeesta (liikaa/liian vähän), ja kunhan hevonen on taas pysähtynyt, voin jatkaa vuoropuhelua kohdasta 1).


Linda Kohanovin sanoin: "The boundary dance is not leadership; it is a greeting, a courtesy,

a dynamic energetic handshake."

Tämä lause kuvaa hyvin sitä mielentilaa, jossa toivon kaiken tapahtuvan. Toiveikkaasti, kohteliaasti, ilolla ja positiivisella energialla.


lähetetty 6.1.2021