Oon monasti huomannut, kuinka hevoset vetävät minut omaan aikaansa. Siellä ei ole lumitöitä, aidankorjausta, ennakkoveroja, aamuheräämisiä, talkkarinhommaa tai rikkinäisiä loimia. Eikä edes hevosten treenamista tai hoitoa.
Meillä lantalaan kuljetaan tarhojen ohi. Usein käy niin, että kesken karsinoiden siivouksen huomio siirtyy tavallisesta kottikärryhommasta tarhassa oleileviin hevosiin. Istahdan kynnykselle, unohdun katselemaan hevosten upeaa kauneutta je hienovaraista keskinäistä vuoropuhelua. Tai sitten tarhaa siivotessa jään kannonnokkaan, aurinkoiseen täplään ja lämpiän.
Joskus ihailen hevosten järkeä. Juuri nyt, kun puissa on lunta, ne käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja herkuttelevat alas painuneilla oksilla.
Tai ne yhteiset leikkihetket! Kerran meillä oli hoitohepoissa kaksi ruunaa, ja voi että ne jaksoivat leikkiä. Kukkulankuningasta tarhassa olleessa hiekkakasassa ja sitten hellästi toistensa naamojen näpeltäen, puuhaa saattoi riittää tuntitolkulla.
Entä sitten tammojen rauhaisa nuokkuminen. Raukeana kesäpäivänä ne seisovat päittäin ja huiskivat toisistaan itikoita. Mihinkään ei ole kiire. On vain kaverit ja yhteinen rauha.
Hätkähdän ja huomaan viettäneeni siinä vartin tai puoli tuntia.
Tiedon ja tutkimuksen avulla voin ymmärttää oman kehon toimintaa, rauhoittumisen maantiedettä. Sitä valtavaa hyvää, jota keho ja mieli saavat luonnossa ja luontoa aistien.
Polyvagaalinen teoria ja neuroseptio ovat tutkittuja käsitteitä, ne kuvaavat kehoni hermoston toimintaa. Ja miten siihen voi vaikuttaa, ennenkaikkea hengittämällä.
Lukeminen ei kuitenkaan riitä, ajattelu ei riitä. Käsitteet tulevat eläväksi vasta hevosen vieressä hengittäessä. Oman kehoni kokemuksissa ja tuntemuksissa.
Kun kannonnokassa auringon lämpöön sekoittuu lämmin varovainen nuuhkaisu...
lähetetty 6.2.2022
Comments