Hyvää Joulun aikaa

Viisaat puhuvat vuorovaikutuksesta hevosen kanssa. Mitä sitten? Mitä väliä sillä on?

Ei välttämättä olekkaan, sillä geeneihinsä kirjoitetun yhteistyön halunsa pakottamana hevonen yleensä valitsee totella, kunhan se ymmärtää, mitä siltä haluan, eikä homma ole liian vaikea. Mutta.... tää tie vie helppoon harhakuvaan vuorovaikutuksesta. Haluanko tosiaan olla joku despootti tai manipuloija tai simputtaja? Niitä kavereita näkyy maailman uutisissa ihan liikaa. Omassa pikku elämässäni minulla on onneksi edelleen valta ja vapaus valita rehellisyys.

Myös vuorovaikutuksessa.

Vuorovaikutuksen syttymiseen tarvitaan minun läsnäoloni. Sillä hevonen on kyllä tässä hetkessä läsnä koko ajan. Sehän on niiden supervoima.

Entäpä minä? Ihmiseläimenä vaaratutkani on hereillä, tunteet jylläävät ja aivot suoltavat ajatuksia niin menneessä tapahtuneesta kuin tulevista suunnitelmista. Sattumalta saatan pysähtyä, mutta se on kyllä poikkeus säännöstä.

Ellen sitten ala harjoitella. Me ihmiset ollaan niin hienoja, että tämmöistäkin asiaa, hetkeen pysähtymistä, voi harjoitella. Eikä se edes ole vaikeaa, kaikessa tarvii vain aloittaa. Vaikkapa hengitys, se kulkee koko ajan - jeee - ja kun hetken ajan tietoisesti seuraan omaa hengitystäni, oman kehoni liikettä hengityksen aikana, teen jo pienen läsnäoloharjoituksen. Oliko vaikeaa? Sen kun alkaa.

Kun oma hetkeen pysähtyminen alkaa sujua, voi kokeilla hevosen kanssa. Mitä tapahtuu, jos aluksi tekemisen sijaan pysähdyn myös ihan fyysisesti? Jään paikalleni ja hengittelen, vain onnellisena kohtaamisesta. Annan hevosen huomata, että nyt mun ihminen tosiaan on samalla aaltopituudella, avannut linjat ja odottaa vastausta.

Mulle on tapahtunut seuraavaa. Hevonen on alkanut tehdä ehdotuksia. Se voi tulla ihan lähelle torkkumaan tai vaikka kertoa katseellaan näkevänsä jotain huomion arvoista metsässä. Huolestumisen hetkellä se saattaa haluta takaisin kavereidensa luo. Kerran yksi mun hevonen tuli luo ja alkoi esitellä etujalkaansa, polven yläpuolella olikin pieni haava.... Hevonen voi töniä myös naulassa riippuvaa riimuaan tai sitten seistä hiljaa poissaolevana itseensä kääntyneenä.

Hevosen ilmeet ja teot kertovat sen tunteista. Näen ne, arvostan näkemääni. Myös omat tunteet voivat nousta pintaan.

Mutta vanha kiinalainen viisaus sanoo, että hurrikaanin riehuessa ei kannata ottaa kiinni ohi kiitäväistä tavaroista. Voin selvitellä ajatuksiani ja tunteitani tekemättä niille mitään, antamalla niiden nousta, ajelehtia ja haipua pois. Tyhjennän roskakorin ja hengitän taas.

Kun annan hevosen olla totta, myös itse oon totta sille. Kohtaaminen on vihdoin rehellinen.

Tälle rehellisyyden ja vastavuoroisuuden perustalle voi rakentaa kaiken. Tää on mulle alkupiste.

Lempeää Joulun aikaa ja vähän taikaakin

terkuin

Päivi

lähetetty 23.12.2025