"Johdonmukaisuus on mielikuvituksettomien viimeinen suojapaikka." Oscar Wilde
Hyvin sanottu, sillä minulle johdonmukaisuus on ihan jotain muuta kuin putki kohdasta A kohtaan B. Etenkään hevosten kanssa. Mitä tarkoitan?
Aluksi on unelma. Hevonen ja minä yhdessä lumisessa metsässä. Hiljaiset hiutaleet putoilevat kuusien oksilta, kun seuraamme kiemurtavaa polkua. Aukeammassa kohdassa ehdotan laukkapyrähdystä. Kavioiden kumina vaimenee lumeen, ja poskiani kuumottaa. Liidämme äärettömässä valkeudessa.
Noh, tämä romantillinen kuva voi hyvinkin toteutua. Miten?
Yksi lähestymistapa on alkaa tietoisesti pilkkoa sitä osiin; tarvitaan hevonen, metsä, lumisade. Jotta voin ratsastaa, hevosen täytyy olla siihen koulutettu. Ja minun täytyy osata ratsastaa. Ja jotta voin ratsastaa yksin metsässä, hevosen ja minun välillä täytyy olla hyvä luottamus. Lumisadetta joutuu kyllä täällä Etelä-Suomessa hiukka odottelemaan :)
Tässä oli jo muutama avainsana. "Koulutettu hevonen", "osata ratsastaa" ja "luottamus". Näitä kohti vie monta tietä, ja jokainen voi valita omansa. Osasin jo ratsastaa, kun hankin ekan oman varsani. Tieni on ollut hevosen kouluttaminen itse, siinä samalla oppien ja kasvaen tiedossa ja taidossa. Tietty opettajien avulla. Elämä hevosten kanssa kohdusta hautaan, varsasta vanhuksen viimeiseen päivään.
Tämä tie ei tottavie ole ollut suora, mutta voin vannoa, että kaikenlaista olen oppinut. Ja ymmärtänyt myös, että oppimisen ei tarvi loppua koskaan. Aina tulee uutta kiinnostavaa tietoa ja uusia ihania hevosia ja ihmisiä.
Mutta johdonmukaisuudesta. Tavoitteet ovat hyviä, ne ovat niitä unelmia asioista, jotka eivät vielä ole totta. Koska matkakumppanimme kohti tavoitetta on hevonen, yksi osuus polulla on ymmärtää toinen toisiamme. Kun hevoseläimen lajinomainen käyttäytyminen selkiää, ymmärtää myös, että se olen minä, joka otan vastuun.
Ei mikään helppo homma, sillä vaikka me ihmiset kuvittelemme olevamme kovin loogisia, loppupeleissä tunteet määräävät tekojamme. Hevosihmisenä omien tunteiden lisäksi on otettava huomioon hevosen tunteet ja tarpeet ja fysiikka. Haluatko olla (k)avioliitossa vai haluatko olla aina oikeassa?
Hevosen "johdonmukaisuus" on lajinmukaisten tarpeiden tyydyttämistä ja kannattavaksi koettua toimintaa. Mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä? Pelottavaa asiaa kannattaa paeta, sen on evoluutio opettanut kertakaikkiaan. Ja myös monta muuta asiaa.
Jos pako ei ole mahdollista, parasta puolustautua, käyttää siis hampaita tai potkia. Ruokaa kannattaa syödä aina, kun mahdollista, sillä vain vahvat tammat ovat jaksaneet tuottaa tarpeeksi maitoa varsoilleen, ja vain vahvat orit ovat päässeet lisääntymään.
Kannattaa myös levätä tarpeeksi, voimakkaat yksilöt pääsevät pakoon saalistajia. Laumassa kannattaa käyttäytyä hevosiksi, sillä hyvä lauma on turvapaikka. Paras ystävä valvoo unta ja rapsuttelee paikkoja, johin itse ei ulotu. Varsana kannattaa olla utelias ja leikkiä paljon, niin tutustuu maailmaan ja oppii selviytymisessä tarvittavia taitoja.
Pakoeläimenä hevonen on myös eriomainen oppija. Se kyllä muistaa kerrasta jonkun tarpeeksi järkyttävän tapahtuman. Vaikkapa, jos traikusta ulos peruuttaessa on nostanut päätään liian aikaisin ja kolauttanut sen kattoon. Sen jälkeen on hyvin johdonmukaista olla enää menemättä moiseen paikkaan.
Hevosella on ihan omanlaisensa maailmanjärjestys, se ajattelee tekojen kautta. Ihminen ajattelee, ja jättää siksi tekemättä.
Miten kaksi näin erilaista tapaa voi sovittaa yhteen? Joskus omat tunteet ja tarpeet on laitettava hetkeksi jäähylle, ja yritettävä katsoa kokonaiskuvaa, sitä tavoitetta, unelmaa. Viekö tekemiseni kohti tavoitetta vai ei? Täytyykö jotain muuttaa?
Miten voin olla johdonmukainen niin, että se tuntuu hevosestakin järkevältä? Tarviiko hevosestakin tuntua järkevältä?
Kylläkyllä, heti tulee mieleen vaikkapa nuoren hevosen ekat kerrat kentällä. Hevonen on seuraaja, sille on helppoa oppia seuraamaan taluttajaa. Mutta ohjasajaen tai selästä, hevoselle voi tuntua ihan mystiseltä kulkea suoraan tyhjällä kentällä. Miten voin tehdä homman helpommaksi? Vai alanko käyttää voimaa, takoa pohkeilla ja jyystää istunnalla?
Haloo, käytä mielikuvitusta, sanoo Oscar Wildekin! Laita sinne puomeja tai matto tai keila tai estetolppa tai ämpäri, mihin kohdistaa katse ja mitä voi mennä tutkimaan tai kiertää tai ylittää. Paljon järkevämpää ja helpompaa kulkea jotain konkreettista kohti.
Johdonmukaisuus on kuin vuoristorata, Täynnä mäkiä ja kuoppia, kurveja ja kiihdytyksiä, riemua ja pelkoa. Lopulta sitten huomaa olevansa asemalla - kunnes kierros alkaa uudestaan. Jihuuu!
Veikö johdonmukaisuus minut ikinä sinne lumiseen metsään?
Sinnepäin ainakin. Kerran ratsastin Ardalla lumisella pellolla. Kevätaurinko paistoi ja tunsin ihanan lämmön poskillani. Äkkiä metsänreunasta pomppasi rusakko. Arda hypähti askeleen sivuun ja liukkaiden tuulihousujen avittamana huomasin istuvani hangessa hevoseni vieressä! Hei, ihan kaikkea ei voi saada, muutenhan tämä homma olisi tylsää :)
Comments