"Missä taito loppuu siinä väkivalta alkaa."
Ja kyllä, olen ollut väkivaltainen hevosta kohtaan. Joskus enemmän, nykyään yhä vähemmän, mutta koskaan se ei minusta ole tuntunut hyvältä. Tästä tarpeesta ehkä kumpuaa minun loputon kiinnostus oppimiseen ja yhä paremman ymmärryksen ja toimintatapojen etsimiseen. Viimeksi Trust Techniquen tutustumispäivä!
Yksi vanha tapa saada hevonen kuuntelemaan ja kiinnostumaan ihmisestä on mennyt jotenkin näin: Saat kaksi vaihtoehtoa, ihmisen luona on rauha, ja kaikkialla muualla hevonen joutuu töihin so juoksemaan ympyrää, vaihtamaan suuntaa tai peruuttamaan metritolkulla. Itsekkin olen joskus joutunut jollain klinikalla todistamaan tällaista menoa, kun lännenmies juoksutti puoli tuntia hevosta vaahtoon, koska hevonen ei halunnut/uskaltanut mennä traileriin, eikä edes kävellä harjoituksena kentällä olleiden tynnyreiden kapeasta välistä. Lopuksi hevonen kuitenkin "antautui" ja käveli siitä välistä ja jäi pää painuksissa seisomaan hattuherran viereen.
Roomaan päästiin, mutta tiesin heti, että tämä tie ei ollut minua varten...
Joku aika sitten työskentelin hevosikon kanssa, joka oli toisilleen täysin tuntematon. Ihmisosapuoli oli kovin hanakka koko ajan korjaamaan hevososapuolta; älä tule liian lähelle, älä jää syömään, älä katsele kavereiden perään.
Ehdotin, että älä korjaa, anna sen näyttää tunteensa. Sillä hevosen tunne tulee esiin toimintana. Jos hevonen ei tunne luottamusta ihmistään kohtaan, se ei myöskään ole kovin kiinnostunut yhteistyön mahdollisuudesta - vaan kaikesta muusta. Miten voisin tunnistaa hevosen tunnetilaa, jos kaikki sen aiheuttama käytös karsitaan pois?
Josta sitten seurasikin mielenkiintoinen kysymys. Mitä jos hevonen saa päättää kaikesta tekemisestään, eikö se opi, että se voi tehdä, mitä milloinkin haluaa? Mikä voi hyvinkin olla eri asia kuin mitä ihminen on suunnitellut. Hyvä ja relevantti kysymys, sillä hevonen tosiaan oppii koko ajan, ja minulle ainakin on tärkeä tiedostaa MITÄ se oppii.
Miten aloittaa yhteistyö kahden vieraan, toisilleen täysin tuntemattoman välillä?
Riittääkö, että toinen alkaa käskeä? Entä jos toinen painaa 50kg ja toinen 500kg? Miten ottaa huomioon kaikkien turvallisuus? Minkä laatuista yhteyttä halutaan etsiä?
Hevosmaailmassa on iät kaiket puhuttu johtajuudesta; ihminen on luomakunnan herra ja sillä siisti, muu planeetan floora ja fauna on vain ihmistä varten. Johtajuuden käsite on myös ollut patriarkaalinen, jos et tottele, tulee isän kädestä.
Ymmärrän kyllä tämän menneen ajan pelon kautta hallitsemisen tarpeen, asiat joita ei ymmärretä, ovat pelottavia. Vahvuus on antanut konkreettista turvaa ja sitä kautta valtaa. Johtajuus on jotenkin yleistetty tarkoittamaan dominanssia.
Myös hevosten maailmassa vahva suojelee muuta laumaa. Käytös on helposti näkyvissä, ja ehkäpä siksi se on huomioitu ensimmäiseksi.
Nykyaika on kuitenkin löytänyt hienovaraisempia tuloksia. Linda Kohanov esittää lauman toiminnan ja johtajuuden vuorovaikutusroolien kautta, jossa johtajuus sisältää useita eri rooleja, eri toimintatapoja, eri yksilöiden toteuttamina.
Dominanssi on vain vähäinen osa lauman toimintaa, se jämäkkää rajaamista, suojelemista, ohjaamista, siirtämistä paikasta toiseen, ori paimentamassa laumaansa takaa. Tähän tarvitaan vahvuutta.
Esimerkillä johtaminen on suunnan näyttämistä, esimerkin näyttämistä, josta hyötyvät kaikki. Vanha kokenut tamma tietää tarkkaan, missä parhaat ruohopaikat ovat. Vanhan ja kokeneen perässä kulkemalla pääsee syömään.
Hoivaaminen tuottaa luottamusta yhteisön kesken, hoivaaminen saa aikaan oksitosiiniryöpyn, joka on rauhoittava "rakkaushormoni". Rapsuttelu vahvistaa luottamusta ja yhteenkuuluvuutta.
Joukossa kannattaa pysyä, joukossa on turvallista.
Laumassa voi olla myös tietty hälyttäjähevonen, joka kannattelee laumaa muiden levätessä. Vartijahevosen tunnetila siirtyy aaltona muihin, tarvittaessa lauma on hetkessä valmis pakenemaan.
Lauma on yksikkö, joka on monta. Yhdessä eri yksilöiden erilaiset vahvuudet hyödyttävät kaikkia.
Mutta takaisin hevosiin ja ihmisiin....
Miten siis aloittaa? Miten kertoa hevoselle; näen sinut, kuulen sinut, olen hyvä tyyppi, haluan tutustua, toivon turvallista yhteyttä.
Tässä nimenomaisessa hetkessä valitsimme "matching steps" - lähestymistavan. Lisää "peilaamisesta" (tai matkimisesta) voit lukea täältä.
Hevonen kiinnostui, pehmeni ja alkoi itse tarjota yhteyttä. Löysimme laadukkaan, ainakin minun arvojen mukaisen, molemminpuolisesta kiinnostuksesta lähtevän tavan aloittaa työskentely.
Tämä tie Roomaan tuntuu nyt mielenkiintoiselta.
Ja mitä hevonen oppi? Se oppi, että tunnetilan voi näyttää, ja sitä kuunnellaan. Ihmisen lähestymistapa ei ollut pelottava vaan myötätuntoinen, epävarmuutta ei lisätty vaan se alkoikin vähenemään.
Vieras ihminen olikin kiinnostava ja läheisyys oli rauhoittavaa ja turvallisuutta tarjoavaa.
Ja myös päinvastoin, vieras hevonen alkoi tuntua lempeältä ja mukavalta kaverilta.
Kaksi toisilleen vierasta eivät enää olleet uhka toisilleen vaan mahdollisuus.
14.9.2021