Uusi vuosi, uudet kujeet? No ei ollenkaan täällä heppalandiassa. Hevoset kun ovat ja pysyvät hoidossa 24/7/365. Pysyvyys ja rutiinit ovat toisaalta kiitollisuuden aihe, ja joskus taas ihmettelen itsekin tämmöisen elämäntavan valintaa...
Ja hei, tylsää ei ole. Hepatkin muuttuvat koko ajan ja muuttuessaan opettavat minuakin,
aina vaan lisää.
Aikanaan Aniksen kanssa opin paljon hevosten allergioista, ruokinnasta, ensiluokkaisen heinän merkityksestä ja myös lisääntymisestä. Nooken kanssa opin oppimisesta ja kouluttamisesta ja löysin oppimisteorian! Ardan kanssa tutustuin kehonkieleen ja kehon ja ajatuksen vaikutukseen ratsastuksessa ja Ainon kanssa olen ihmetellyt herkkyyttä, pienuuden kauneutta ja mielen mahdollisuuksia. Kaikki nämä opit täydentävät toisiaan, fyysinen ja henkinen, ja luovat pohjaa ymmärrykselle siitä, kuinka moniulotteinen eläin hevonen onkaan.
Viime aikoina olen ajatellut paljon hevosen herkkyyttä ja stressiä, ja sitä, kuinka pienistä puroista voi muodostua isokin virta. Ymmärrämmekö ollenkaan, kuinka paljon vaikutamme hevosiimme?
Mistä kaikesta hevoset voivat huolestua, ja jopa stressaantua, täällä meilläkin, jossa asiat kuitenkin ovat kohtuullisen hyvin. Entä kun stressi kumuloituu? Kuinka osaisin lukea hevosta, joka jo lajityypillisesti peittää viimeiseen asti kipunsa saati sitten henkisen huonon olon?
Jonkun verran stressiä kuuluu pakoeläimen elämään jokatapauksessa. Senhän huomaa hyvin, kun hepat joskus ottavat "höperöjä" spurtteja mitättömästä syystä ja villitsevät hetkeksi toinen toisensa. Ja juu, laitumelle pääsy nyt ainakaan ole mitätön asia, ja tottakai hevoseläimen kuuluu joskus kiitää ja kaahata.
Mutta vaikkapa lauman jäsenten vaihtuminen? Nooken kuolema viime kesänä järkytti hänen pikkulaumansa dynamiikan, Nooke kun oli laumassa se turvahevonen, aina vakaa, aina puolustamassa, aina valmis tutustumaan. Ja Nooke oli elänyt yhdessä Ardan ja Ainon kanssa koko heidän elämänsä.
Yritin seurata hevosia, etsiä merkkejä käytöksessä, säilyttää omat rutiinit. Ja kyllä etenkin Ainon käytös muuttui, muutaman päivän se silloin tällöin hirnui ja kutsui Nookea, emäänsä, ja viikojen ajan se oli levoton ennenkuin tilanne tavallistui sen mielessä vähemmän pelottavaksi.
Ja entä ihmisen oma käytös? Kuinka paljon hevonen kestää epäjohdonmukaisuutta tai karkeutta? Jotkuthan persoonat eivät kestä paljoakaan, nämä yksilöt eivät jää kauaksi aikaa ainakaan ratsastuskouluihin. Jotkut taas ovat hyvin pehmeitä ja mielummin mukautuvat,
niille tuntuu käyvän kaikki.
Vai käykö sittenkään? Jos ne eivät vaan niin helposti näytä isoja reaktioita, jos ne vaan sulkevat vähän silmiään ja mieltään, ja ovat "kilttejä". Miten paljon tarkkanäköisyyttä tämmöinen tyyppi ihmiseltään vaatii!
Minusta hevonen on tavallaan ihmisen mielessään luoman sterotypian vanki. Niin monia vuosisatoja, vuosituhansia hevonen on valjastettu edesauttamaan ihmiskunnan kehitystä nopeammaksi, vahvemmaksi ja tuottavammaksi.
Hevonen on kantanut ratsastajan, paimentanut karjan, vetänyt taakat ja tykit, postihevonen vienyt viestit ja tuonut uudet ajatukset peräkylille, hevosella on kynnetty pellot, se on tuonut leivän pöytään, tukit metsästä ja isännän ryyppyreissusta. Nykyaikana kun hevosen fyysisestä voimasta hyötymisen tarve on vähentynyt, sitä käytetään harrastamiseen, kilpailuihin, ihmisen henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Hevonen on myös statussymboli ja loputtoman kauneuden ja kirjallisen inspiraation lähde.
Kuitenkin kaiken hyötymisen ja edistymisen ja tavoittelemisen jäljiltä meillä on edelleen hevonen, tämä yksilö, tämä persoona. Voisiko hevosen lajiin, yksilöön ja yksilön persoonaan tutustua? Ihan vaan mielenkiinnosta. Löytää tämän yksilön vahvuudet oman lajin sisällä ja myös suhteessa ympäristöön ja ihmisiin. Joku voi olla innokas hyppäämään, toinen uneksimaan, kolmas samoilemaan. Antaa niille vahvuuksille tilaisuus kasvaa ja kehittyä, antaa tämän yksilön loistaa omana itsenään, ilman ihmisen tarvetta hyötyä tai voittaa mitään. Voisiko hevosella olla arvo ihan omana itsenään? Voisinko vapauttaa sen oman mieleni vankilasta?
Toivon, että ainakin oma hevosten käsitteleminen lähtee hevosyksilöstä itsestään. Hevosen ympäristötekijöihin ja persoonaan tutustuminen antaa ymmärryksen avaimia, mikä juuri tätä hevosta motivoi ja mistä se nauttii. Sitä kautta vuorovaikutuksen rakentaminen voi heti alkuhetkistä olla rakastavaa, myötätuntoista ja toista kunnioittavaa. Ilon lähde molemmille.
lähetetty 14.1.2022
Commentaires