Korona-aika sai minut(kin) löytöretkille netin syövereihin. Ei ollut sekään matka turha; muutama vuosi sitten löysin australialaisen, USAssa vaikuttavan Warwick Schillerin. Vaikka aluksi tunsin vähän vastustusta cowboyhattusetää kohtaan, uteliaisuus voitti, ja katsoin jonkun videon ja kuuntelin hänen podcastiaan. Hienoa puhetta, selkeää rauhallista tekemistä ja rehellistä kertomusta omasta muutoksesta sekä todella mielenkiintoisia podcast - vieraita.... https://warwickschiller.com/podcast/
Ihan vaan sattumalta kuuntelin myös jakson no 24, jonka vieraana on Dr. Susan Fay.
Jostain syystä Susan Fayn kertomus ja puhe resonoi minussa kovasti. Kiinnostuin hänestä ja tilasin Amazonista hänen kirjansa
"Sacred Spaces - Communion with the horse through science and spirit".
Susan Fay puhuu ajatusten ja tunteiden vaikutuksesta, yrityksestä katsoa maailmaa hevosen näkövinkkelistä, energiasta, hetkessä olemisesta, hidastamisesta, halusta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi sekä avoimesta mielestä....
Kuinka kiinnostavaa!
Hän kertoo omista kokemuksistaan ja antaa myös tutkimusdataa monesta asiasta. Samoin kirjassa on paljon harjoituksia kokeiltavaksi.
Kirjan luettuani edelleen vaan resonoi ja sain päähäni ajatuksen, että mitäpä jos voisin järkätä Susanin live - luennon?
Ja niin asiat alkavat vaan järjestyä. I.H.AHAA ryn kautta sain jäsenille Susanin luennon, joka johti lopulta kuuden kerran zoom - kurssiin. On se ihmeellistä, ope istuu Coloradossa ja me tyypit ympäri Uuttamaata! Nyt oon sitten siinä vaiheessa, että toivoisin niin hänen ensi kesänä tekevän matkan Eurooppaan - ja Suomeen... saas nähdä?
Mikä sitten minulle on Susanin opissa ollut tärkeää?
Tähän ikään ehdittyäni oon käynyt läpi aika lailla hevoshommaa: perinteisen ratsastuskoulunoppilaan elämän, omien hevosten omistamisen, hevosten monen sortin sairaudet, ruokinnan, kasvattamisen, tallinpitämisen, asiakaspalvelun, horsemanshipin, kehotietoisuuden, klassisen ratsastamisen, operantin kouluttamisen, opettamisen ja edelleen.... mulla on hevonen, joka asetti kysymyksiä, joita en ymmärtänyt.
Suunnilleen kolme vuotta olin Ainon kanssa käytännössä tekemättä mitään ja odotin.
Jotenkin kuitenkin luotin, että vastaus on tulossa. Melko höperöä, ehkä. Mutta onhan tää niin supermielenkiintoista!!!
Katsoin Warwick Schilleriä ja luin Linda Kohanovia ja sitten kuulin Susan Faystä.
Ja vaikka moni kokemus ennen Susania on jo vihjannut tai jopa suoraan sanonut, että vastaus olet sinä itse, Susan vetää kaikki palaset yhteen tavalla, johon olin sitten lopulta valmis.
Eikö se niin ole, että opettaja ilmestyy, kun oppilas on valmis?
Poimin tähän muutaman minulle tärkeän pointin:
Hengitys - koska keho rentoutuu ja hermosto siirtyy parasympaattiselle puolelle vagushermon aktivoituessa. Samalla aivoaalto laskeutuu alpha-tasolle, sinne missä hevonenkin on. Tietoisesti tässä hetkessä.
Rentoutuminen - koska niin ihmisen kuin hevosen vastustus aiheutuu jännittymisestä, mielen tai kehon. Vastustusta ei ole helppo purkaa lisäämällä asioita (energiaa).
Mielikuva - mielikuvan käyttäminen selkeyttää ja yksinkertaistaa omaa tekemistä. Hevosen on helpompi ymmärtää kevyitä apuja ja vihjeitä, kun ne ovat selkeitä.
Esimerkki - mielen ja kehon pitää tehdä samaa asiaa. Esimerkin kautta johtaminen. Moni hevonen seuraa mielummin esimerkkiä kuin ottaa vastaan paljon painetta.
Energian laatu - olenko turvallinen, innostava, paimentava tai lohduttava tai jotain muuta? Erilaiset tunnetilat voivat tuntua samastakin hevosesta eri hetkinä hyviltä. Tunnetilojen energia pääsee siirtymään, kun keho on tarpeeksi rento.
Kaikki kiertyy yhteen, minuun, ihmiseen. Mielen taidot ovat täysin harjoiteltavissa olevaa asiaa. Toisaalta kaikki tämä on jo meissä kaikissa. Toisissa ehkä enemmän pinnassa ja toisissa syvemmälle hautautuneena. Että siinä mielessä lohduttavaa, jokaisella on mahdollisuus harjoittaa unohtuneita mielen taitojaan kuten mitä muuta hyvänsä. Taito kehittyy vain harjoituksen kautta.
Kerrompa lopuksi pikku tarinan.
Yhtenä kevään aamuna viime vuonna menin heppojen tarhaan. Aurinko paistoi niin hienosti ja lämpimästi, istuin kannon nokkaan nauttimaan. Aloin harjoitella Susanin yksinkertaista hengitystekniikkaa. Alhaalta maasta jalkojen kautta keuhkoihin ja suun kautta eteen alas maahan. Ja uudestaan. Vähitellen hengitys hidastui sinne 4-5 kertaan minuutissa. Jostain takaa Arda ilmestyi lähelleni, vähän nuuhki ja yllättäen pötkähti viereeni. Aino tuli mukana, tsekkaili muutaman metrin päässä ja hetken päästä sekin kävi maate...
Juu, ne on olleet mun kanssa syntymästään, Arda 25 vuotta ja Aino 20 vuotta. Ja tää oli eka kerta! Koskaan.
"Horses gift us with their power, beauty, grace and wisdom. Becoming better humans can be our gift to them."
Uuden löytäminen on aina niin hienoa!
Mukavaa kevään odotusta ja pääsiäisen aikaa!
5.4.2023
Päivi
Comentários