Jouluun kuuluu toivo. Talvipäivän seisaus lähestyy ja vuoden pimein aika päättyy.
Mennään kohti valoa, uutta vuotta, uutta kevättä, toivoa.
Tämä mennyt kesä ja syksy ovat ainakin kelien puolesta olleet maneesittomalle hevosihmiselle aika kaameita. Kuraa on riittänyt ihan luvan kanssa. Mutta nyt alkaa vihdoin tuntua paremmalta. Mutaa vastaa on taisteltu hiekkakuormilla ja hevosia vaivanneet kaviopaiseet alkavat parantua. Meillä hevoset tosin tulevat näin talvikaudella yöksi sisään, joten koko vuorokautta ei tarvi märässä seisoa.
Ihmettelen kovasti niitä paiseita? Miten juur tänä syksynä sattuikin tämmöinen esiintymä? Tarkemmin ajatellen, ne kaksi paisepotilasta ovat tallin uusimpia asukkaita. Ehkä sopeutuminen laumaelämään, kokopäivätarhaukseen (ja märkyyteen) ja heinäpainotteiseen ruokintaan ovat joillekin hankalampia kuin toisille. Elimistöt reagoivat yksilöllisesti. Toisaalta näin pieni "otos" ei kyllä anna aihetta sen kummempaan yleistämiseen, se kertoo vaan tästä tietystä hevosesta - tai sitten huonosta tuurista.
Oli mikä oli, paiseita on nyt hoidettu klinikalla, ell kotikäynnillä sekä omatoimisesti!
Toivoa tuo myös uuden täysihoitohepan, Raakelin 15v, elämän seuraaminen. Tai siis muutoksen seuraaminen, omistajansa kun on tuntenut hänet ratsastuskoulussa jo viimeiset kymmenen vuotta. Isoin uusi asia tuntuu olevan sosiaaliset suhteet muihin hevosiin. Toki ratsastuskoulussakin hänellä oli ollut tarhakaveri, mutta ystävyyttä näiden hevosten välille ei ollut syntynyt. Vanha tarhis oli kuulemma ollut lähinnä helpottunut, kun Raakel muutti pois.
Täällä meillä Raakelilla on laumassa kolme muuta tammaa ja kolme ruunaa. Läheisin yhteys on syntynyt Nooken, mun viisaan vanhan yodani kanssa. Nämä leidit ovat selvästi samalla aaltopituudella ja hengaavat usein yhdessä.
Mikä on mielenkiintoista, ovat kiimat. Ratsikoulun hyörinässä ne eivät olleet niin kovin selvästi havaittavissa, kun sensijaan NYT!!! kolme kiinnostunutta ruunaa nuuskimassa :) Raakel on valinnut Akon (tai Ako voittanut Raakelin kahdelta muulta). Jokatapauksessa kiljunnasta kyllä kuulee, kun leidi leikkii toyboynsa kanssa.
Ihana katsoa hevosia olemassa hevosia. Pikkuhiljaa myös keho alkaa muuttua. Raskas tuntihevosen homma on vaihtunut paljon kevyempään harrasteheppailuun. Samalla ruokavaliosta jätettiin väkirehut, ja korvattiin ne reilulla heinämäärällä, pellavalla ja seniorimyslillä. Ja se jatkuva ulkona hengailu. Reidet ja lautaset ovat täyttyneet, niissä on jo oikein mukavat käppäilylihakset ja rouva on kasvattanut itselleen ihan fantastisen minkkiturkin. Tähän asti talvisin klipatun hevosen karva on hieno, tuuhea ja paksu.
Näennäisesti rauhallinen maalaistalli on täynnä elämää, ehkä erilaista tapahtumaa kuin mitä me ihmiset arvostamme. Hevosten välinen kanssakäynti on hienovaraista mutta aina täynnä merkitystä. Joskus me ihmisetkin sitten otamme siihen osaa, pienen hetken. Toivon sen hetken olevan joka päivä täynnä joulun iloa, naurua ja rakkautta toinen toistamme kohtaan. Hyvää Joulua <3
lähetetty 18.12.2017
Kommentare