"Eivät aikuiset laske mäkeä, he pelkäävät näyttävänsä hölmöiltä." sanoo Muumipeikko hieman surullisena.
ja kuitenkin, me aikuiset pelaamme candycrashejä, hipelöimme vanhaa autoa, päristelemme moottorikelkalla läpi erämaan hiljasuuden, juoksemme maratonin, kokoamme palapelejä, seuraamme netissä avioliittoon siunattua koirapariskuntaa, neulomme kuudennentoista villapaidan, otamme talteen tuntemattoman tielle pudottaneen oikean käden rukkasen .....
Hevonen on saaliseläin. Lajina se on selvinnyt evoluutiossa eteenpäin olemalla jatkuvasti tietoinen ympäristöstään, elämällä turvaa antavissa laumoissa ja pitämällä rauhaa yllä rikkaan sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla.
Vain tarpeeksi rauhallisena lauma ehtii etsiä tarpeeksi paljon ruokaa pysyäkseen tarpeeksi elinvoimaisena, tammat tiinehtyäkseen ja samalla tuottaakseen tarpeeksi maitoa alla kasvaville varsoille, orit huolehtiakseen hoiva-, leikki- ja puolustustehtävistä.
Meissä ihmisissä ja hevosissa on jotain samaa.
Myös ihmiset ovat joutuneet pitämään yhtä. Olemme yhdessä saalistaneet isoja eläimiä ja yhdessä puolustautuneet vihollisia vastaan.
Nisäkkäinä meillä on yhteisiä tunnejärjestelmiä. Vaikkapa seeking-järjestelmä; kesyhevonen tonkii ja pöyhii heinäkasaansa, etsii ensin niitä kaikkein herkullisimpia korsia, ja ihminen istuu sohvalla kauko-ohjain kädessä plaraamassa taivaskanavia... dopamiinia erittyy, etsiminen itsessään tuottaa nautintoa.
Yhteiset perustunteemme ovat TOTTA.
Kuitenkin lajien aivojen toimintatavoissa on myös suuria eroja, ihan jo rakenteesta johtuen. Inhimillisen päättelyn, tunteiden säätelyn ja arvostelukyvyn mahdollistava etuaivolohko on yksi ihmisen aivojen suuri osa.
Hevosen aivoissa tämä alue on hyvin olematon. Hevonen ei voi tehdä kvartaalikatsauksia, suunnitella tarjouksiin perustuvia ostoslistoja tai tilata kampaajalla käyntiä omaa persoonaansa korostaakseen.
TOTTA, että yhteisestä huolimatta olemme eri lajeja.
Kuitenkin haluan tehdä yhteistyötä hevosen kanssa. Ja vielä niin, että myös hevonen kokisi ajan kanssani miellyttävänä. Kaksi eri lajia lajia, kaksi, joissa on jotain yhteistä ja paljon erilaista?
Kahden erilaisen yhteistyö lähtee toisen ymmärtämisestä ja toiseuden kunnioittamisesta. Empatiasta, hetkeksi toisen saappaisiin (kavioihin) astumisesta. Ja myös empatiasta itseä kohtaan, sillä ymmärrän hevosen koon ja muodon ja liikkeen aiheuttaman turvallisuuden tarpeeni. Kunnioitan hevosen erilaista tapaa olla maailmassa. Yritän oppia olemaan hevoselle yksinkertainen, selkeä ja oikeudenmukainen.
Hevonen osaa olla hevonen, joten minun halustani lähtevä yhteisen tekemisen tarve motivoi oppimaan uusia tapoja ilmaista itseäni. Vai oikeastaan, osaanhan jo tuntea ilon ja surun, leikin ja riemun, pelon, raivon ja nautinnon. Yhteiset tunteemme. Mutta osaanko, uskallanko, näyttää ne hevoselle? Olla TOTTA.
Osaanko olla ihminen -erilainen kuin hevonen- ja tuntea myös häpeää, ylpeyttä, kateutta tai halveksuntaa? Näistä monimutkaisista tunteista ei hevosella nykytietämän mukaan ole mitään käsitystä, mutta ne kyllä aistivat tunnetilan meissä aiheutaman energian muutoksen.
Miksi on niin vaikea olla pelkäämättä näyttävänsä hölmöltä? Miksi ei vaan voi laskea mäkeä Muumipeikon kanssa ja olla totta itselleen ja samalla hevoselle. Mikä helpotus se olisi.