Etsi

Hevosen tunteet - hoiva


Nykytiedon mukaan kaikilla selkärankaisilla on samat perustunnejärjestelmät; pelko, suru, raivo, etsimisen ilo, hoiva, leikki ja seksuaalinen tarve. Ja muitakin tunteita, kuten inhoa, tutkitaan. Näille tunteille on aivoissa omat, erilliset rakenteensa. Vaikka hevonen ei osaa puhua eikä kertoa tunteistaan, sen käytöstä tarkkailemalla voi tehdä johtopäätöksiä vallitsevasta tunnetilasta



Tänään kerron pienen tarinan hoivan tunteesta.


Hoivan ja huolenpidon tunteet ovat jokaiselle hevoselle tuttuja, onhan jokainen hevonen ollut joskus ollut pieni varsa, josta emä on huolehtinut ja jota pitänyt turvassa.

Hoiva, samoin kuin rakkauden tunne saa elimistön erittämään verenkiertoon oksitosiini-hormonia, ja samalla vagushermon vatsapuolen ventraalihaara on aktiivinen. Hoivan tunteella on rauhoittava vaikutus käytökseen (myös hevosen ja ihmisen välillä). Toisaalta hoivan menettäminen voi johtaa grief/panicjärjestelmän aktivoitumiseen (vieroitus, eroahdistus)


GRIEF/PANIC = SURU, EROAHDISTUS

Hevoset tuntevat surua. Yleisin surun syy nykyaikana on vieroitusaika, monikaan varsa ei voi jäädä asumaan emänsä kanssa samaan laumaan. Vieroitus voi myös johtaa paniikkiin ja eroahdistuksen syntymiseen. Hevoset myös muuttavat omistajansa tarpeiden mukana usein tallia, jolloin syvätkin ystävyyssuhteet katkeavat.

Suru ilmenee masennuksen kaltaisena tilana, hevonen voi olla apaattinen, omissa maailmoissaan, saada aineenvaihdunnan häiriöitä, olla huonossa karvassa ja laihtua. Suru lisää hevosen stressiä ja se voi näkyä myös oksitosiinitason putoamisena.




Nomutta, takasin tarinaan.

Meillähän on omien hevosten lisäksi muutamia täysihoitopaikkoja. Kauan sitten pikku laumaan tuli uusi hevonen, 15-vuotias tamma.

Hiljalleen se alkoi sopeutua tallin tavoille. Ruoka oli hyvää, ulkona oltiin pitkät ajat, laumassa kukaan ei kiusannut, tarha oli todella iso ja monipuolinen. Tamman omistajat kävivät ratsastamassa, tunneilla, hengailivat, tekivät maastolenkkejä selästä ja talutellen. He hoitivat hevostaan erinomaisesti, sen terveystilasta huolehdittiin ja he miettivät tamman elämää monelta eri kantilta.

Näin kului syksy ja talvi ja seuraava kevät.


Kuitenkin, tuntui, että tamma ei kotiutunut. Laumassa sillä ei ollut ketään sydänystävää, ja vaikka muut hevoset eivät sitä ajaneet pois, se valitsi yleensä olla yksin ja tuijottaa yli peltojen.

Minne? En tiedä, jonkun sortin kaipaus tuntui leijuvan ilmassa.


Tamman haaveilu sai täyttymyksensä kesän alussa, kun laumaan liittyi 2-vuotias varsa.

Voi että, kuinka nämä kaksi ystävystyivät suunnilleen sekunnissa. Vihdoinkin oli joku, josta pitää huolta, suojella muilta hevosilta, rapsutella, kulkea yhdessä. Tamman ilme muuttui levolliseksi, silmät pehmenivät ja se suorastaan säteili rauhallista tyytyväisyyttä.

Ja varsa hyväksyi äidillisen huolenpidon ja turvan mielellään, ja viihtyi ensi hetkestä uudessa paikassa.


Tämä "match made in heven" syntyi sattumalta, mutta ilman sitä en olisi ehkä koskaan ymmärtänyt hoivaamisen tärkeyttä hevosilla. Toisilla tarve on varmasti suurempi kuin toisilla, mutta tällä yksilöllä se muutti elämän käsittämättömästi paremmaksi. Ja olen niin kiitollinen näille hevosille, jotka pläkkiäkin selvemmin kertoivat olemuksellaan, että nyt on kaikki hyvin.


 

"Hevosen hyvinvointi ei ole ainoastaan pahoinvoinnin poissaoloa." sanoo nykykäsitys.


Lauma ei vielä välttämättä tarkoita hyvinvoinnin paranemista, mutta porukassa on edes mahdollisuus löytää kaveri. Yksi tarhaavilla hevosilla tätä mahdollisuutta ei ole. Ne eivät saa hoivaan liittyviä oksitosiiniryöppyjä, ja silloin, jos huonosti käy, hevonen voi vaipua apatiaan ja suruun.

Hevosen omistajana saa ilon lisäksi suuren vastuun hevosensa ei vain fyysisestä mutta myös tunnetason hyvinvoinnista. Ja hyvistä yrityksistä huolimatta joskus asiat ratkeavat vasta sattuman kautta.


lähetetty11.11.2022