Nykyään ihmisiä kannustetaan hankkimaan hevoselle edes se yksi tarhakaveri tai jopa laittamaan useampi hevonen samaan ryhmään. Luulen, että aika moni miettii tosissaan tätä mahdollisuutta, omalle rakkaalle hepalle halutaan mahdollisimman hyvä elämä. Hienoa!
Sillä hyvinvointi ei ole ainoastaan pahoinvoinnin poissaoloa.
Yhä kasvava tietoisuus hevoseläimen tarpeista tukee ajatusta tarhakaverista. Hevonen on sosiaalinen laumaeläin. Lauma/toinen hevoseläin antaa sellaista turvallisuuden ja hoivan tunnetta, jota meidän ihmisten saattaa olla vaikea edes käsittää.
Yksinäisyys voi sairastuttaa; käytöshäiriöt, stereotypiat, kasaantuva stressi, kaikki saattavat aiheuttaa myös ihan fyysisiä oireita. Ekana tietty mieleen tulee mahan alueen ongelmat.
Kuitenkaan ei ole ihan sama, ketkä hevoset yhdistetään, missä, miten ja milloin!
Laumaantuminen tai jopa ystävystyminen ei ole itsestäänselvyys, meillä ihmisillä on vastuu suunnitella ja seurata tilanteen kehittymistä.
Turvallisuus on mulle yksi tärkeä hyvinvointitekijä. Hoitohevoset vaihtuvat välillä, ja kerron nyt meidän pikkutallin systeemistä uuden hevosen yhdistämisessä porukkaan.
Varmasti on muitakin hyviä tapoja, tää nyt on toiminut meillä.
Tunne sen lauman jäsenet, johon uutta hevosta ajatellaan ja tunne oma hevosesi!
Tämä tarkoittaa tallinpitäjän ja hevosen omistajan välistä luottamuksellista ajatusten vaihtoa. Ainakin mulle on todella tärkeä kuulla jo etukäteen uuden hevosen elämästä ja mahdollisista spesiaaleista tavoista.
Tulevassa porukassa olisi hyvä olla yksi tasapainoinen helposti lähestyttävä yksilö. Tämmöisen kaverin kanssa uuden hevosen on mukava alkaa sopeutuminen. Meillä on aina ollut sekalaumoja, mutta usein tammat viihtyvät keskenään, ja kaksi ruunaa taas saattaa keksiä tuntitolkulla yhteistä hääräämistä.
Joskus koko porukka on ollut yhdessä, mutta tällä hetkellä mäellä asuu kaksi ahmedahnetta - kaksi ruokaansa vahtivaa vanhaa tammaa - ja siksi he ovat nyt eri ryhmissä.
Oon päätynyt siihen ratkaisuun, että mahdollinen uusi hevonen tulee, jos tulee, meille keväällä huhti/toukokuussa. Tarhojen pohjat ovat silloin sulaneet ja kuivuneet.
Rakennamme uudelle hevoselle pienen väliaikaisen tutustumistarhan tulevan porukan ison tarhan sisään. Iso kulman katkaisu on helpoin toteutus. Tutustumistarhassa on oltava oma kulkuportti ja tarhan on oltava niin iso, ettei tulokas ahdistu.
Kaikilta otetaan myös mahdolliset takakengät pois.
Aluksi uusi hevonen saa heinänsä kauas väliaidasta, että se saa ruokarauhaa. Hevosten reaktiot kertovat, koska on aika alkaa antaa osa heinistä väliaidalle. Leppoisa yhdessä syöminen luo turvallisuuden tunnetta. Joskus tähän menee kaksi päivää, joskus kaksi viikkoa, joskus kauemminkin.
Heinää on hyvä olla myös muualla, jotta epävarmuuden tunteen iskiessä pääsee varmasti rauhalliselle kasalle syömään.
Oon kuitenkin koittanut ajoittaa homman niin, että viimeistään laitumelle pääsyn aikaan hevoset ovat suht ok. Uusi ruoho kyllä kiinnostaa kaikkia, ja spurttailuille on paljon tilaa.
Se pieni tutustumistarha jää paikoilleen, avaamme vain kummankin päädyn. Eli isoon tarhaan jää molemmista päädyistä avoin väliaita. Uusi jäsen on jo tottunut pitämään pikku osastoa turvapaikkanaan ja voi aina ahdistuksen tullen mennä aidan taakse.
Takakengät voi laittaa takaisin, kun on varmistunut, että hevoset eivät tiukoissa tilanteissa ala potkia toisiaan.
Sitten annetaan vaan aikaa ja tarkkaillaan tilannetta. Kesän ja laidunkauden jälkeen uusi kokoonpano on jo löytänyt turvallista balanssia. Oikea kotiutuminen on paljon pidempi prosessi. Vuosi tai puolitoista on ihan normaalia. Joskus on sattunut ihan matchmadeinheven - pareja, ja se on kaikkein onnellisin olotila, myös ihmisille. Mikään ei vedä vertoja hevosten väliselle ystävyydelle.
Näin siis meillä. Variaatioita totuttamisesta löytyy varmasti yhtä paljon kuin tallejakin on.
Ehkä tärkeimmät pointit mulle ovat: tarpeeksi tilaa (min 300m2/hevonen), takakengät pois, turva-aita, ainakin aluksi eri ruokintapisteitä, keskenään edes teoriassa sopivat yksilöt. Sitten annetaan se aika, minkä hevoset tarvitsevat, tässä asiassa niiden mielipide on se joka ratkaisee.
Aina eivät nää meidän ihmisten suunnitelmat ole hevosten mielestä parasta maailmassa, ja silloin on käytävä vakava keskustelu itsensä ja tallinpitäjän kanssa. Oman hevosen hyvinvointi on vain ja ainoastaan meidän ihmisten tekojen ja päätösten varassa.
11.2.2023
terkuin Päivi