Miksi tämä sanahirviö nostaa minussa esiin niin epämiellyttäviä tunteita? Ahdistusta, pelkoa, epätoivoa, surua, moni lapsuuden mörkö mönkii esiin jostain kaukaa ajan takaa.
Lapsuuden ja kouluajan kokemukset ovat ajaneet minut etsimään vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Mähän oon 60-luvun tuotos; vapaus-veljeys-tasa-arvo!
Kuri ja järjestys johtuu pelosta. Ymmärrän hyvin, että vanhempien rakkaus voi muuttua peloksi. Miten tämä ihmisen alku tulee pärjäämään, kun maailma on omankin kokemuksen kautta epämääräinen, hallitsematon ja epäreilu? Jos se lapsi oppii toimimaan ja olemaan täysin yhteiskunnan odotusten ja normien ja sääntöjen mukaan, niin ehkä sillä on sitten helpompaa....
Kun kuri ja järjestys menee överiksi, se aiheuttaa pelkoa. Henkinen kontrolli voi muuttua kiusaamiseksi ja valta-aseman väärinkäytökseksi. Kontrolli on valtaa. Valtaan sitoutuu aina myös vallankäyttäjän, esim. opettajan, vastuu.
Kuri ja järjestys, sopivissa mitoin, on kuitenkin hyvä rakenne. Kun suunnilleen kaikki toimivat yhteisten pelisääntöjen mukaan, elämä rullaa ja yhteiskunta on turvallinen. Säännöt ja niiden valvonta, kontrolli, tuo turvallisuutta.
Sitä hevonenkin, se pakoeläin, ihmiseltään etsii, turvallista oloa. Siksi on ihmisen vastuulla opettaa hevoselle yhteinen merkkikieli, yhteiset pelisäännöt.
Hevosten kanssa ymmärrän tosi hyvin turvallisuuden tarpeen, jo ihan realistinen kokoero ja hevosen voima antavat motivaatiota käytöksen muokkaamiselle. Ihmisen täytyy voida olla turvassa ja myös hevosen täytyy voida olla turvassa.
Kontrolli on hyvä työmies, mutta huono isäntä. Jos kontrollin tarve johtuu pelosta, kannattaa asiaan tutustua kaikessa rauhassa, pelko on kuitenkin tärkeä tunne, se suojelee meitä.
Pelosta vapautumisessa kaikkein oleellisinta on aika ja armollisuus. Kukaan toinen ei voi vaan sanoa, että ei tässä mitään. Pikkuhiljaa omien hyvien kokemusten ja onnistumisien avulla - ja ehkä mukaan tarvitaan empaattinen mentori tai terapeutti - oma kokemusmaailma muuttuu.
Kannustan kaikkia, se on mahdollista. Ei helppoa, tietenkään, sillä mikä tärkeä muutos olisi... mutta mahdollista.
Onko muuten koskaan tullut mieleen, että turvallisuus on vain käsite, esim. Suomessa suojatiellä tapahtuu vuosittain enemmän vakavia onnettomuuksia kuin hevosten kanssa konsanaan? Suojatiellä, siis paikassa, jonka jo lakisääteisesti pitäisi olla turvallinen?
Tarkoittaako hevosten kanssa turvallisuudesta huolehtiminen kuria ja järjestystä, kontrollia vai yhteisiä ymmärryksen ja oppimisen kautta luotuja pelisääntöjä? Joista kaikki pitävät kiinni. Hevonen on aina alisteisessa asemassa ihmiseen nähden. Mehän määrätään kaikesta sen elämässä; asumisesta, kavereista, ruuasta, levosta, treenistä, jopa kuolemasta.
Sen takia mä tavoittelen matkaa, jonka aikana niin ihminen kuin hevonenkin voi tuntea rauhaa, iloa ja tyytyväisyyttä.
Vallankäyttäjän vastuulla on järjestää hevoselle sille sopiva elämä. Se tarkoittaa ihmisen oppimista, niin eläinlajista kuin yksilöstä kuin itsestään. Se tarkoittaa eläimen opettamista, ja lopulta yhteistä matkaa kohti tasapainoa. Hetki kerrallaan, eteenpäin. Tasapaino ei suinkaan tarkoita pysähtymistä vaan elämää mäkineen ja tasankoineen.
Joskus voi olla tarpeen hetki kontrolloida, asettaa rajat, ottaa vastuu turvallisuudesta, ja sitä varten on hevosen kanssa opeteltu yhteinen merkkikieli. Mun päämäärä on rauha ja tasapaino, ei jatkuva kontrollissa oleminen.
Hevosten kanssa oon aloittanut dominanssin aikakaudella. Tee kuten käsketään tai itket ja teet. Se tuntui (varmaan omasta taustasta johtuen) pahalta. Oli helpottavaa löytää "kukkahattuilu", mikä mulle tarkoitti tietoa ja ymmärrystä hevosen lajinmukaisesta käyttäytymisestä ja oppimisesta. Sain paljon vastauksia MIKSI-kysymyksiini. Ja lisää löytyi seikkailuissa tiedelöydösten ja tieteen aina vanhan totuuden maailmassa. Nyt oon matkalla mielen ja energian ymmärtämiseen, oli sitten kyseessä hevonen tai minä itse tai hetket meidän yhteisessä elämässä...
20.2.2023
terkuin
Päivi