Viime aikoina hevosmaailmassa on sattunut muutamiakin ikäviä tapauksia - hevoset ovat karanneet tarhasta ja aiheuttaneet onnettomuuksia liikenteessä. Meillä kävi ihan paikallislehden toimittaja kyselemässä, että miksi se hevoseläin karkaa? Huom! karkurit eivät olleet meiltä...
Koska tottahan on, että harvalla, eikä ainakaan minulla, ole mahdollisuutta pitää hevosia luonnonpuiston tapaisella valtavalla aidatulla alueella, että ne voisivat käyskennellä ja juosta mielensä mukaan. Täällä ruuhkasuomessa tallit ovat osa joskus tiheäänkin rakennettua ympäristöä. Sopeutuminen ja turvallisuus ovat tallinpitäjän arkea.
Aloin miettiä, että millainen se hyvä tarha olisi, jotta
1) hevonen viihtyisi mahdollisimman hyvin
2) pakoeläin ei edes pelästyksen hetkellä karkaisi
3) onko mitään ennakoitavissa, jos aita kuitenkin hajoaa
TARHAN PAIKKA
Meillä talvitarhat on tehty rakennusten läheisyyteen. Tämä tarkoittaa jonkin sortin ergonomiaa; lyhyet matkat ruokkia, kantaa vettä, viedä ja tuoda hevosia tarhoista, lyhyet matkat kärrätä siivottua lantaa, lyhyet vedot sähköpisteistä. Ihan peruspullaa.
TARHAN AIDAT
tehtiin ensin painekyllästetyistä tolpista ja kolmen rivin sähkönauhasta. Tämä ratkaisu oli pitkän päälle aikansa elänyt. Puutolpat, kaikesta kyllästyksestä huolimatta, lahoavat lopulta juuresta. Niitä sitten kun talvipakkasella jäätyneestä maasta joutuu vaihtamaan, tiedossa on hankalaa ja turhaa hommaa.
Olen pikkuhiljaa vaihtanut puutolppia paksuihin kierrätysmuovitolppiin. Niitä on meill ollut jo kohta kymmenen vuotta, sinä aikana ihan muutama!!! on hajonnut. Vaikka ne ovat kalliimpia, niin minusta ne ovat turvallisempia (eivät lahoa eivätkä hepat jyrsi niitä). Myös ohuiden halpislankojen käytön oon lopettanut ihan kokonaan.
Mun unelma-aidassa on muovitolpat ja kunnon lanka. Tosin kulmiin on pakko laittaa se puutolppa, sillä muovitolpat, paksutkin, taipuvat aina vähän kun lankoja kiristää.
Aitahomma on sellainen neverendingstory..... pikkuhiljaa tolpat ja langat vaihtuvat laadukkaampaan ja samalla turvallisempaan. Yhteen aikaan ostin aina 30 muovitolppaa joka kevät. Siihen rahat riitti, ja seuraavana keväänä homma jatkui.
TARHAN POHJAT
ovat hevosten hyvinvointiin ja liikkumiseen vaikuttava tekijä. Metsätarha on tosi kiva, sinne ollaan jätetty kantoja jyrsittäväksi ja runkoja ylihypittäväksi. Metsätarhan pohja kuitenkin mutaistuu keväällä ja syksyllä. Siksi me ollaan panostettu muutamaan biitsiin, eli pääporttien edessä on paksut hiekkapatjat. Hevosten ei kuraviikkoina tarvi seisoa mudassa, ja itsellekkin on mukava hakea heppansa tarhasta.
Emme ole laittaneet hiekan alle kangasta vaan toisen tarhan alalaitaan kaivettiin kunnon valumaoja. Tarha on loivassa rinteessä ja osa vedestä valuu suoraan ojaan. Tarha myös kuivuu nopeasti, mutaviikkoja on 2-3 keväällä ja muutama syksyllä. Tosin kaikki riippuu myös talvesta - viime syksynä mutaa oli varmaan vain viisi päivää.
TARHAN MUOTO
Tätä oon miettinyt juuri noiden karkausuutisten valossa.
Meillähän hevoset ovat porukassa ja mitä saattaa tapahtua, kun hevoslauma vaikka pelästyneenä laukkaa tarhan nurkkaan? Juu voin kyllä kuvitella, että joku ahdistuu niin, että menee aidasta - hyvästäkin - läpi.
Liikoja teräviä nurkkia ja umpiperiä ei kannata tehdä. Tästä käytännön esimerkkiä kertoi jo aikanaan amarikkalainen Temple Grandin. Hän tarkkaili karjan liikkumista isoissa lihakasvattomoissa ja huomasi, että eläimet kulkivat paljon juohevammin loivia kaarteita pitkin kuin "tavallisissa" kulmikkaissa kujissa.
Ja miksiköhän round pen on pyöreä? Jotta hevonen ei saa päähänsä pysähtyä...
Mut miksi me ihmiset haluamme aina niitä kulmia?
Oon nähnyt muutamia hienoja paddock paradise - systeemejä, joissa sama ajatus kukoistaa. Niissä kulmat ovat pehmeitä, hevosille pyöreä muoto antaa pääsyn eteenpäin. Ja samalla ollaan turvallisuudeen äärellä.
Tarhan koolla on myös väliä. Hevonen on disainattu ottamaan pelästyessään lyhyitä pyrähdyksiä. Tarhassa pitäisi olla tilaa laukata hetki kovaa.
Ja totta on myös, että liian monta hevosta pienessä tarhassa on aina turvallisuusriski. Luin tutkimuksesta, että 300m2/yksilö on kriittinen raja. Tätä pienemmässä tilassa onnettomuudet lisääntyivät selvästi.
VIRIKKEET
Meillä talvitarhat ovat metsäisessä loivassa rinteessä. Paikka on myös hevosten mieleen, ne voivat puiden suojassa tarkkailla alhaalla aukeavaa peltoa. Tarhan vieressä on kenttä, ja sielläkin tapahtuu aina välillä.
Tarhassa on puita, kantoja ja kiviä, biitsi (jossa todella makoillaan lämpiminä kevätpäivinä), multavalli, nuolukivipiste, pehvanraaputusmatto ja juomapiste. Rahaan joskus havuja ja haapoja ja pajuja lisäpuuhaksi. Virekemaailma on kait niin laaja kuin vain mielikuvitusta riittää. Etenkin erilaiset hajut saattavat olla hevosesta kiinnostavia - tai jopa pelottavia. Muistan ikuisesti yhden maastoretken Anis-vainaan kanssa!
Talvitarhat on yhdistetty käytävillä kesällä avoinna oleviin "terapia"laitumiin. Laitumilla ei ole paljoa syötävää, ne kuitenkin antavat mahdollisuuden siihen hevosten lajityypilliseen kokopäivänaposteluun. Laitumille olen nyt suunnittelemassa näköesteitä eli puu/pensasistutuksia. Hevoset ovat uteliaita, ne saavat toteuttaa etsimistä ja löytämistä, kun välillä laitan heinäkasan pensasryhmän taakse ja välillä en. Talvitarhassa Jukan kasaama multavalli ajaa sitä samaa asiaa.
Ja hei, sanoinko jo ne toiset hevoset? Eihän ne virikkeitä ole, mutta ehdottomasti kuuluvat sinne tarhaan.
LOPUKSI
voisi miettiä onko mitään tehtävissä, jos aita kuitenkin hajoaa?
Ihan ekaksi, jos satut itse olemaan paikalla.... nosta langat paikalleen edes jotenkin, että koko porukka ei saa hepulia. Vie niille vaikka vähän heinää. Yksi karkulainen ei lähde omille teilleen, jos muu porukka on tarhassa. Vasta kun tarha on edes jotenkin varmistettu, ala pyydystää irti olevaa hevosta. Been there, done that!
Meillä tarhojen välissä on suora käytävä metsään. Tässä pidetään porttia, joka avataan ja suljetaan kuljettaessa. Pihatien puolella ei oikein ole porttimahdollisuutta, mutta mikä ettei, jos tulisi se lottovoitto, niin ehkä sinnekkin ilmiintyisi sähköiset portit? Hei, sehän olisikin upeaa!
Sitten on se pitstop - esikuivattujen heinien säilytyspaikka on hevosille ihan vastustamaton. Jotkut tahtovat karata ihan kädestä sinne... Siellä on aina käytössä oleva paali auki, joten ahnein kaveri varmasti jää siihen ainakin vähänki aikaa. Näin siis meillä.
Jos kuitenkin kävisi niin kurjasti, että tyypit karkaavat totaalisesti, soitaisin heti 112, mehän asutaan ihan ison vilkkaan tien läheisyydessä. Onneksi tähän ei viel ole tarvinnut ryhtyä, silti, turvallisuuden etukäteen suunnittelu on mun mielestä vastuullista niin hevosia kuin kaikkia muita osallisia kohtaan.
Tulipas tästä romaani! Mutta siel tarhassa hevoset viettävät suurimman osan aikaansa, kesällä 24/7. Ja tarhoja suunniteltaessa tosi monta asiaa voi tehdä hevoslähtöisesti.
-Päivi
Kommentit