Viime päivinä on tullut useammam kerran vastaan uskonpuute.
"Enhän mä voi..." "Ei tää kuitenkaan onnistu..." "Nonyt se toimii, kun sä oot täällä..."
Mutta.... kun sä voit, sä onnistut ja homma toimii, vaikka en olisikaan paikalla.
Minä uskon lujasti positiivisuuden voimaan. En siksi, että aina olisin onnistunut, en sitten ollenkaan.
Positiivisuus ei korvaa keskittymistä, kärsivällisyyttä, yrittämistä, uuden ymmärtämistä ja oppimista. Mutta se auttaa kummasti jaksamaan, ainakin minua.
Toisekseen joku hokema väittää, että uuden oppiminen tarkoittaa aina omalla epämukavuusalueella käväisemistä. Samantapainen ympyrä kuvaa myös hevosen oppimista, miksei sitten ihmisen.
Itse ajattelen, että kun opin jotain uutta = oma mukavuusalue laajenee.
Linkkaan tähän mielenkiintoisen blogikirjoituksen.
Miksi sitten oppiminen on hyvä asia?
No ainakin hevosihmisenä koen, että koko ajan voin oppia uutta. Jokainen uusi hevonen ja ihminen on taas uusi mahdollisuus, ainutkertainen. Heitä on vain yksi koko tässä maailmankaikkeudessa.
Jos jokin asia ei hevosen kanssa suju, niin ihan jo oman ja hevosen turvallisuuden takia kannattaa asialle tehdä jotain. Plus monesta muusta syystä.
Uuden oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tarvitaan hyvä motivaatio, jotta hankalalle asialle viitsii tehdä mitään. Jollekulle motivaatio voi olla suorituksen parantaminen, toiselle yhteisymmärryksen syveneminen, kolmannelle iloa voi tuottaa, kun oppii tuntemaan itseään paremmin. Tai että ihan vaan selviää arjen rutiineista sujuvammin. Tarkoitan, että jokainen voi VAIN ITSE löytää oman motivaationlähteensä. Tätä kannattaa mielessään tutkiskella.
Hevosen näkövinkkelistä ihmisen uskonpuute kertoo epämääräisyydestä, turvattomuudesta ja häilyvyydestä. Sanotaan yhtä ja tehdään toista. Tämmöiset tunteet eivät anna hevoselle turvallisuuden tunnetta.
Voiko tällaista tunnetta ja tekoja huokuvaan ihmiseen luottaa? Kannattaako hänen ehdotuksiaan ja pyyntöjään kuunnella? Hevonenkin tulee epätietoiseksi, mikä ruokkii epävarmuutta.
Miten uskonpuuttesta päästään?
Enhän voi mitään reseptejä kirjoitella. Uskon ihmisen ymmärrykseen, järjellä asiat voi ymmärtää. Sen jälkeen ymmärretty täytyy hyväksyä. Ja löytää se oma motivaatio.
Ja harjoitella, harjoitella, harjoitella.
Ja epäonnistua, sillä epäonnistuminen on mielenkiintoista. Se kertoo senhetkisen mukavuusalueen rajan. Tarpeeksi kauan harjoiteltua raja on hävinnyt ja minä voin ja minä onnistun.
