top of page
Etsi


Olemisen taidosta
Ardan kuolema jätti jälkeensä tyhjyyden. Hevostaitotunnit täällä meillä olivat suurelta osin tunteja juurikin Ardan kanssa. Se näytti...


FWB Arda 1998-2023
Tuntuu vaikealta kirjoittaa Ardasta, sillä en ole vielä ihan osanut päästää irti. Tallin piha tuntuu autiolta, vaikka hevoset siellä...


Sydämen lämmittäjä
Satuin näkemään Mystinen metsätyömies-dokkarin, se kertoo edesmenneen muusikko ja sanoittaja Pekka Myllykosken elämästä. Näen yhä...


Sisäisen maailman kynnyksellä
Susan Fayn oppi herättää ajatuksia! Suunnilleen kaksi vuotta sitten havahduin tähän mahdollisuuteen, siirtymiseen yhä lähemmäs mielen...


Kiltti tyttö?
Tänään taisin ymmärtää vähän jotain Ainosta. Nyt ollaan työstetty rentoutumista, rauhoittumista ja mahdollisten traumojen esille tuomista...


"Yes has no meaning if no is not an option."
Toimin I.H.AHAA ryssä, ja vuoden aikana olen kirjoittanut kuukausittain yhdistyksen arvoista - ja samalla omistani. Innoittajana ovat...


Toiveet voivat toteutua
No jösses, ompa nyt ollut kovin kiireistä. Kevät oli aluksi niin kylmä ettei tosiaan tehnyt mieli tehdä kuin välttämättömiä ulkohommia....


Susan Fay - yhteys hevoseen
Korona-aika sai minut(kin) löytöretkille netin syövereihin. Ei ollut sekään matka turha; muutama vuosi sitten löysin australialaisen,...


Kontrolli, kuri ja järjestys
Miksi tämä sanahirviö nostaa minussa esiin niin epämiellyttäviä tunteita? Ahdistusta, pelkoa, epätoivoa, surua, moni lapsuuden mörkö...


Hevoset yhteen - uhka vai mahdollisuus?
Nykyään ihmisiä kannustetaan hankkimaan hevoselle edes se yksi tarhakaveri tai jopa laittamaan useampi hevonen samaan ryhmään. Luulen,...


Tarhan anatomia
Viime aikoina hevosmaailmassa on sattunut muutamiakin ikäviä tapauksia - hevoset ovat karanneet tarhasta ja aiheuttaneet onnettomuuksia...


Tallipiha kuntoon
Nyt talvella on ihana suunnata ajatuksia kohti kesää... Kodin ja työpaikan ympäristö vaikuttaa mieleen, ihan alitajuisesti. Siisti piha...


Kettu
Hyvää Uutta Vuotta 2023! Vein hevoille aamuheiniä siinä seiskan aikaan. Uudenvuoden yön sade ja tuuli oli tyyntynyt, puolikas kuu loisti...


Joulu tulee ja...
maailma on ihan hullulla mallilla. Sota Ukrainassa, energian hinta, inflaatio, lumikaaos, juuri sairastettu korona... ainakin nämä asiat...


Luopumisen tuska
Muutos, uuden oppiminen voi tarkoittaa jostain vanhasta luopumista. Hevosen kanssa hetkeen heittäytyminen voi tarkoittaa omista...


Hevosen tunteet - hoiva
Nykytiedon mukaan kaikilla selkärankaisilla on samat perustunnejärjestelmät; pelko, suru, raivo, etsimisen ilo, hoiva, leikki ja...


Mikä kumman NVC?
I.H.AHAA ryn toimintaperiaatteeissa puhutaan myös ihmisen oman kasvun tukemisesta. Miten NVC NonViolent Communication prosessi liittyy...


TOTTA
"Eivät aikuiset laske mäkeä, he pelkäävät näyttävänsä hölmöiltä." sanoo Muumipeikko hieman surullisena. ja kuitenkin, me aikuiset...


Lisää tekniikkaa - tervetuloa mun kuplaan
Maastatyöskentely on paljon tunteen, hetkessä olemisen ja toisen aistimisen harjoitus. Toisaalta siihen liittyy myös joitain...


Työkaluista
Puuseppä tarvitsee erilaisia työkaluja, kun haluaa tehdä vaikkapa tuolin. Saha, vasara, pora, taltta, höylä, hiomapaperi tulee nyt...

Blogi
PÄIVI PEUSA
Hevonen on hieno eläin. Sanovat, että sille ei voi valehdella.
Sille ei myöskään merkitse raha, valta tai asema mitään.
Hevosen rehellisyys voi opettaa, jos uskallan oppia. Hevosen herkkyys ja toisaalta voima ovat paradoksi, jonka selvittäminen vie kohti oman ihmisyyden ymmärrystä.
Tuulessa hulmahtava harja, auringossa kimmeltävä karva,
illassa tuoksuva talli ovat väkevästi elämää täynnä. Ilman ehtoja.

bottom of page